Koti Leivonnaiset ja piiraat Maapähkinävoi-suklaaneliöt (V)

Maapähkinävoi-suklaaneliöt (V)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Maapähkinävoi-suklaaneliöt. Vegaani

Tässä tulee kaikkien sipsikaljavegaanien, ja myös sipsikaljakarnivoorien, tiedostettu tai tiedostamaton märkä uni. Silmät pyöreänä, kuola suupielistä valuen ihmettelin, että sainko todella aikaiseksi jotain näin tahmaista (mutta silti kasassa pysyvää) ja ultimaattisen herkullista. Yleensä kun juuri tämän tahmarakenteen ja supertäyteläisen maun saavuttamiseksi on tarvinnut kananmunia. Kehitin itselleni juuri uuden addiktion jäätelön, lettujen ja juurileivän lisäksi.

Rakenne on juuri sitä, mitä englanniksi kutsutan sanalla fudgy. Ei valuvaa, pysyy kädessä, mutta pureskeltavan tahmaista. Taisinkin jo toistaa itseäni, mutta en voi tarpeeksi painottaa, miten älyherkullisia maapähkinävoi-suklaaneliöitä syntyikään.

Ja hei, eiks maapähkinävoissa oo juuri niitä hyvisrasvoja? 😉 Ja oli tai ei, niin kun joku maistuu näin herkulliselta, niin se on kaikkien kaloreiden arvoista :D. Johan tässä on tullutkin nyt viimeiset viikot valmistettua terveellisempiä herkkuja; raaka-snickersejä, ruislese-mustikkamuffneita ja raaka-banoffee-piirakkaa.

Äläkä nyt vaan säikähdä sitä vegaaninen-sanaa. Nämä maapähkinävoi-suklaaneliöt ei kaipaa mitään lisää – paitsi ehkä vähän jätskiä ja vadelmia.

Ja vinkki; jotta et söisi kaikkia heti, niin säilytä vaikka lukollisessa rasiassa tai rakenna jääkaappiin muuri niiden ympärille.


Maapähkinävoi-suklaaneliöt – resepti

12 pientä kappaletta. n. 15 x 20 cm vuoallinen.

Tarvitset

1,5 dl maapähkinävoita (käytin crunchy-versiota tuomaan rapeutta leivoksiin) (tai cashewpähkinävoita)
1 dl soija-/kauramaitoa
1,25 dl kookossokeria (tai muuta tummaa sokeria) (laitoin itse 1,5 dl, mutta hieman vähempi olisi myös riittänyt)
2,25 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
1 tl vaniljasokeria
½ tl ruokasoodaa
100g tummaa suklaata (käytin osaksi myös iChocon ”maitosuklaata”) (lista vegaanisista suklaista)
pinnalle ripaus merisuolaa (tai kourallinen suolapähkinöitä halutessasi)

Valmistusohjeet

  1. Lämmitä uuni 175 asteiseksi.
  2. Pilko suklaa palasiksi.
  3. Sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään reseptin mukaisessa järjestyksessä.
  4. Kaada pieneen uunivuokaan. Ripottele hiukan merisuolahiutaleita päälle – tai suolapähkinöitä.
  5. Paista 20-25 minuuttia. Itse paistoin 25 minuuttia. Uunit kuitenkin hieman vaihtelevat ja olennaista on, ettet paista liikaakaan.
  6. Neliöt paranevat, kun annat niiden levätä yön yli jääkaapissa, jolloin ne ovat helpompia syödä sormin. Itse kyllä leikkasin ne heti kohta paloiksi ja kuvissa näkyy vastapaistettuja yksilöitä.

Lisää vegaanisia superherkkuja:

Vegaaniset mokkapalat

Vegaaniset browniet

Muistathan  muuten seurata blogiani:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

🙂

Jäikö nälkä?

26 kommentit

Jenni 6.04.2017 - 16:58

Maapähkinävoi… *kuolaa*
Jos johonkin asiaan mulla on addiktio niin maapähkinävoihin (aina lettujen ja suklaan ja jaja…)!
Se sopii ihan kaikkeen ja siitä tulee just parhaat leivonnaisjutut 🙂 Nää näyttää kyllä niin hyvältä ja ihanan tahmaisilta, joten kannatan lukollista asiaa! Mielellään useampi lukko ja avaimet eri piiloissa.

Tykkään ite leivonnassa eniten käyttää pandan tummaa suklaata, maidotonta, halpaa ja tosi hyvää. En ookaa iChocoja testannut vielä!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 6.04.2017 - 17:25

Haha, ja vikat avaimet kaivoon? 😉 No ei vaan :D. Enpä tiennykään, että pandan tumma suklaa on myös vegaanista.. Oon käyttäny ite yleensä Lidlin tummaa suklaata, koska se nyt vasta onkin superedullista, ja musta myös hyvää, tai sitten oon vaan tottunu siihen :D. iChocot on musta hyviä, kun kaipaa jotain maitosuklaamaisempaa tai valkosuklaata :).

Vastaa
Inna 6.04.2017 - 17:03

Ooh, onpa ihanan näköisiä – näin maapähkinävoin suurkuluttajana pakko laittaa testiin asap! Tein viime viikonloppuna reseptilläsi vegaanisia mokkapaloja ja ne katosivat parempiin suihin alta aikayksikön ja saivat valtavasti kehuja 🙂 Kiitokset siis hyvästä reseptistä!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 6.04.2017 - 17:23

Ui jes! Mahtavaa, kiitos sulle Inna! 🙂 Jos mokkapalat maistuivat, niin lupaan, että nämäkin :).

Vastaa
Johanna 25.09.2018 - 19:46

Nyt meni kyllä hyvältävä kuulostavat neliöt pahasti mönkään 🙁 Taikinasta tuli aivan tönkköä, lähinnä keksitaikinaa muistuttava kiinteä pallo. Taikinan ”kaataminen” vuokaan ei olisi mitenkään onnistunut, joten päädyin muotoilemaan siitä isoja cookieita.
Miten taikinasta voi tulla tulla kovin valuvaa ja vuokaan kaadettavaa, kun nestettä on vain 1 dl verran? Vai onko siis tarkoitus, että taikina on tuollainen tosi kuiva eikä kaadettavissa vuokaan?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.09.2018 - 08:47

voiei :(. Veikkaan, että kyse on nyt maapähkinävoin laadusta. Toiset ovat paljon toisia juoksevampaa. Sinänsä jännä, koska olen kuullut niin paljon onnistuneita versioita tästä ja nyt kaksi kertaa tämän saman :D. Ei sen täysin tönkköä kuulu olla, mutta kuitenkin enempi keksitaikinamaista kuin juoksevaa. Paistoitko taikinaa? Kyllähän keksitaikinastakin tulee pehmeää uunissa,kunhan ei paista liian kauaa :).

Vastaa
Hanna 8.04.2017 - 08:11

Superhyviä! Näihin tuli himo, kohta jo toinen satsi menossa uuniin. 😀

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 8.04.2017 - 21:33

Haha, kiitos! 😀 Mä varotin, että himo saattaa tulla, hyvä tai huono juttu 😉

Vastaa
Aikku 27.10.2017 - 15:47

Ohhoh mikä resepti <3 Jostain syystä omistani tuli vaan paljon kuivempia ja vaaleampia kuin mitä sinun kuviesi perusteella? Kun taikinassa ei suklaapalojen lisäksi ole muuta "tummaa", niin miten nuo sinun näyttävätkin noin suklaisilta? Omissani suklaa oli vain sattumina siellä täällä ja muuten palat ovat aivan vaaleita (maapähkinävoin väristä lähinnä).. Mystistä?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.10.2017 - 10:56

No mystistä tosiaan! En oo aiemmin kuullutkaan tällaista kommenttia vaan lähinnä muistan, että miten tätä onkin kehuttu :o. Kookossokeri on ainakin tummaa eli sekin värjää näitä suklaisemman värisiksi. Ehkä se riippuu myös suklaan tyypistä, kuinka hyvin se sitten sulaa? Käytin tummana suklaana Lidlin sitä halpaa punaiseen kääreeseen pakattua suklaata ja se toimii aina hyvin. Ja yks juttu voi viellä olla paistoaika. Sun uuni voi olla tehokkaampi, jolloin näitä pitäisin ens kerralla vähemmän aikaa. Toivottavasti vielä testaat, koska nää on kyllä niin hyviä ja kun niin monet on onnistuneet ja kehuneet, niin harmi, jos sulle kävi näin :/.

Vastaa
Aikku 28.10.2017 - 12:58

Kiitos vastauksesta. Ehdottomasti kokeilen uudelleen, ja siis hyviä olivat nytkin, mutta haaveilen kuviesi kaltaisesta olomuodosta edelleen epäilen myös, että paistoin liian kauan. Ja ehkä suklaan voisi paloitella pienemmäksi, niin se sekoittuu koko taikinaan paremmin.

Vastaa
Tanja 29.12.2017 - 08:59

Luuletko, että vehnäjauhot voisi korvata jollakin terveellisemmällä..? Mantelijauhot? Tai joku muu…?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 29.12.2017 - 09:34

Varmasti, mutta minkä sitten laskee terveellisemmäksi.. 🙂 Mantelijauhot sopii varmasti. Voisi käyttää myös vaikka tummia riisijauhoja. Molempia tulee vastaava määrä kuin vehnäjauhoja. Yhtälailla tattarijauhot tai spelttijauhot sopivat.

Vastaa
Tanja 29.12.2017 - 22:22

Kiitos taas nopsasta vastauksestasi❤️. Ja totta tuo, minkä tosiaan laskee terveelliseksi. Itse pidän vehnää tosi ravintoköyhänä turhakkeena mutta en toisaalta ole perehtynyt juurikaan vaihtoehtoihin

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 30.12.2017 - 17:03

Se on vissiin aika yleisesti todettu fakta, että vehnä on aika turhaa, mutta nimenomaan en ole juurikaan varma, onko esimerkiksi riisijauho tai kookosjauho sen parempaa? Speltissä on ainakin enemmän ravinteita ja tummissa viljoissa ja tietysti pähkinäjauhoissa :).

Vastaa
Piia 22.08.2018 - 20:04

Hei, kaipailisin tietoa ja mikä parasta kuvaa taikinan koostumuksesta. Kuuluuko olla valuvan löysää kuten brownie-taikinan vai paksumpaa?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.08.2018 - 09:34

Paksumpaa :). En edes itse enää täysin muista minkälainen taikina oli, mutta raaka-ainelistasta päätellen aika paksua. Ainakin todella moni on tällä reseptillä tehnyt ja kertaakaan en ole kuullut, että olisi epäonnistunut, vaan aina tullut tahmaisen mehevää :).

Vastaa
Piia 25.08.2018 - 19:15

Kiitos Saara, paksua tosiaan oli. Tyrkkäsin uuniin ja kun vegaanisena ja gluteenittomana tein niin oishan sen taikinan voinu syödä vaikka sellasenaan. 😀 En ole ihan varma oliko kypsien koostumus sellainen kuin piti, mutta kyllä ne kelpasivat.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.08.2018 - 10:57

Täytyy varmaan itsekin testata tätä vielä uudestaan, että kuuluuko taikinan tosiaan olla ihan noin paksua :D. Samalla voisi vähän hioa reseptiäkin :).

Vastaa
Aati 4.09.2018 - 15:19

Minun tekeleeni oli ainakin tosi paksua, ei tätä ihan vaan kaadettu vuokaan vaan käsin piti tasoitella. Tuolla se nyt on uunissa, vien näitä yövuoroon töihin niin en voi edes ennemmin sanoa onnistuiko. 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.09.2018 - 22:14

Kerrohan sitten miten kävi! 🙂

Vastaa
Aati 7.09.2018 - 17:26

Lopputulos oli, sanotaan että OK. Ehkä eivät ihan hypetyksen veroisia, mutta vika voi olla tekijässäkin. 😀 Kaikki kyllä meni, ja maistelijat kehuivat hyviksi.

Vastaa
M 22.11.2019 - 17:47

Voisikohan kookossokerin korvata fariinisokerilla? Tai tavallisella valkoisella sokerilla?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.11.2019 - 21:47

Voi hyvin korvata suoraan fariinisokerilla :).

Vastaa
Martta 16.03.2021 - 20:21

Mulla tuli kans kuiva pallo mihin olisi ollut mahdoton sekoittaa suklaapalat. Lisäsin siis desin lisää kauramaitoa ja ”taikinoitui” ja sain suklaat sekaisin. Pilkoin tumman suklaan lisäksi sekaan Mignon-munan. (joo epävegaaninen kuori, mutten löytänyt niitä konvehteja…)

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.03.2021 - 22:29

On kyllä hassua! Mun täytyy ilmeisesti tosiaan leipoa näitä. Taikina on aika tiivistä kyllä – keksitaikinamaista. Ja paistoaika pitäisikin siksi pitää lyhyenä, ettei tule kuivaa..

Vastaa

Jätä kommentti