Koti Brunssille (suolaista) Lukijaresepti: äidin kantarelli-vuohenjuustopiirakka

Lukijaresepti: äidin kantarelli-vuohenjuustopiirakka

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Tänään saamme todennäköisesti ahkerimman blogini fanin reseptin, eli oman äitini!

Ihanaa, että hänkin halusi jakaa meille yhden luottoresepteistään. Äitini on aina ollut suuri kotimaisen ruoan suosija ja ystävä, ja haluaa jakaa meille nyt juuri sesonkiin osuvan reseptin sienipiirakkaansa.

”Erityisen hyvä maku tulee luultavasti perunamuusin käytöstä pohjassa. Resepti on alun perin Kotilieden leivontakirjasta, mutta olen sitä vähän muokannut vuosien varrella. Soveltuu sekä kantarelleille, suppilovahveroille että varmasti muillekin sienille. Nykyohjeisiin verrattuna kovin maltillinen ainesten määrä auttaa myös kun yrittää kiireessä löytää aineet johonkin tarjottavaan vieraille.”

Äitiäni on myös kiittäminen omasta ruoanlaittoinnostuksestani. Taisi mennä niin, että se innostus ei jakaantunutkaan meille kolmelle sisarukselle tasaisesti, vaan potensoitui vain yhdelle tyttäristä? Meillä ei nähty koskaan samaa ruokaa kahdesti pöydässä. Myös eräs toinen tapa periytyi minulle. Keittokirjojen suorittaminen. Äitini kuuliaisesti alleviivaa keittokirjoistaan tekemänsä reseptit ja pyrkii jokaisesta keittokirjasta testaamaan kaiken. Omassa kotonani jatkoin omien keittokirjojeni kanssa samaan malliin ja ahdistuin siitä kaikesta reseptien määrästä, joita omat keittokirjakasani sisälsivät. Ehtisinkö koskaan elämäni aikana testaamaan nämä kaikki? Onko sulla ollut koskaan tällaista tunnetta?

Siinähän sitä kokkauskokemusta kuitenkin karttui ja jossain vaiheessa huomasin, etten tarvinnut enää reseptejä kehitelläkseni omia ruokia. Ja niin alkoi blogi. Toki keittokirjoista saa edelleen inspiraatiota.

Se siitä ominaisuuksien periytymisestä.

Piirakka oli tosiaan näppärän nopea valmistaa ja pohjan ainekset todella helppo sekoittaa yhteen verrattuna ns. tavalliseen piirakkapohjaan. Ennen kaikkea se on todella hyvää :). Sienet ja juustot ovat tunnetusti mahtava makuyhdistelmä.

Niin, ja jos haluat lähettää oman reseptisi mukaan blogiini, niin lisätiedot löydät täältä.


Kantarelli-vuohenjuustopiirakka – resepti

n. 25 cm vuoallinen

Tarvitset

Pohjaan

3 dl perunamuusia tai 1 dl perunamuusihiutaleita ja 2 dl lämmintä vettä sekaisin

1 tl suolaa

100 g kylmää voita/margariinia

2 dl sämpylä-/hiivaleipäjauhoja

Täytteeseen

Noin 1 litra tuoreita sieniä (tai n. ½ litraa pakastettuja)
1 iso sipuli
50g voita paistamiseen (käytin oliiviöljyä)
2 dl ruokakermaa (käytin sipulin makuista kaurakermaa)
2 luomukananmunaa
1 tl suolaa
mustapippuria

1 pötkö vuohenjuustoa (150-200g)

Valmistusohjeet

  1. Leikkaa voi kuutioiksi pohjaa varten. Sekoita pohjan ainekset sekaisin, nypi voi joukkoon, kunnes taikina on tasaista.
  2. Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin täytteiden valmistuksen ajaksi.
  3. Pilko sienet ja paista niistä pannulla neste pois (pakastetut sienet vain sulamaan pannulle), lisää voi ja silputtu sipuli. Hauduta n. 5 minuuttia, lisää sitten kerma ja anna vielä hiukan muhia + pikku jäähdytys. Sekoita sitten kananmunat ja suola joukkoon.
  4. Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
  5. Kaada täyte pohjan päälle.
  6. Siivuta vuohenjuusto ja asettele täytteen päälle.
  7. Paista uunin alalämmöllä ensin 15 minuuttia ja vaihda sitten ylälämmölle ja paista 10-15 minuuttia, kunnes on kauniin ruskea väriltään.
  8. Anna hetki jäähtyä. Tarjoa.

Vinkki: Lisää halutessasi täytteeseen esimerkiksi rosmariinia tai timjamia.

Jäikö nälkä?

8 kommentit

Sari Atula 26.09.2017 - 11:42

Hauska päästä ihan some-persoonaksi 🙂 Olet kyllä saanut piirakasta paljon kauniimman kuin minä…
Jostain sait sitten vielä tuoreitakin kantarelleja?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.09.2017 - 22:10

Haha, kyllä, ja koirat myös :D. Piti pari ostaa kaupasta rekvisiitaksi ;).

Vastaa
Roosa 26.09.2017 - 15:53

Koirakuva<3 Ja hyvä ohje, mutta harmi kun ei täällä kaukana pääse moista laittaamaan:(

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.09.2017 - 22:12

Helmi ja Hilla aina silloin tällöin sujahtavat mukaan ;). Mutta siellä saa taas sitten kaikenlaista mitä täältä ei!

Vastaa
Linda 26.09.2017 - 17:59

Mä oon syöny ehkä miljoona juustoruokaa viime aikoina, mut pakko ehkä lisätä tää joukon jatkoksi. Vuohenjuusto on yks mun lempparijuustoista, ja oon aatellut leipoa lähiaikoina jotain hyvää suolaista piirakkaa. Ohje vaan on tähän asti puuttunut 😀

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.09.2017 - 22:13

Haha 😀 Juustosta ei valitettavasti voi saada melkeen tarpeekseen :(. Ja ainakin jos oot jo ajatellut suolaista piirakkaa, niin sittenhän tää tuli sopivasti :).

Vastaa
Marjo 15.09.2019 - 18:08

Hei,

tulipa herkullista piirakkaa, nam! Laitoin rosmariinia myös, sopi hyvin.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 15.09.2019 - 19:40

Kiitos paljon :). Rosmariini on tässä varmasti ihana.

Vastaa

Jätä kommentti