Koti Matkat Lapin taikaa

Lapin taikaa

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Sitä kovasti luuli, että viikon totaaliloma kaikesta Lapin ihmemaassa saisi aivoni hyrräämään entistä luovemmin ja kehittelemään vaikka mitä uutta. Mutta päinvastoin! Tai siis tulihan sitä keskusteltua ja unelmoitua vaikka mistä tulevaisuuden tapahtumista, mutta päinvastoin reseptiikan ja ruoanlaiton kohdalla. Tuntui välillä todella vaikealta keksiä, mitä tänään syötäisiin. Olin näköjään todellisessa lomamoodissa, kun ei ruoanlaittokaan juuri kiinnostanut. Osaltaan tämä voi johtua myös mökkimme puitteista. Kun ei ole viemäriä tai juoksevaa vettä, niin on mietittävä tarkkaan, minkä verran tiskiä aikoo tehdä. One pot ratkaisut tuli kyllä hyödynnettyä.

Romaanien sivut sen sijaan liisivät tuosta noin vaan eteenpäin ja latuakin tuli kulutettua viitisentoista kilometriä päivässä, mikä nyt perheeni mittakaavalla ei ole juuri mitään, mutta minulle ja Markukselle juuri sopivasti. Jäi aikaa löhöilylle, lukemiselle, takan lämmitykselle, saunomiselle ja syksyn univelkojen poisnukkumiselle.

  

   

Takapihallamme asui poroperhe.

Edellisinä vuosina joulun aikaan kaamos on yllättänyt meidät valoisuudellaan. Tänä vuonna saimme kokea, mitä kaamos todella voi olla. Kun paksu pilviverho varjostaa Lapin erämaata, niin hyvä, että keskipäivällä eteensä näkee. Mukaan mahtui  myös kaksi todella tarunhohtoista päivää. Sellaisia päiviä, joita ei todeksi meinannut uskoa. Olivat suoraan kuin satukirjasta. Tuollaisina päivinä lumesta heijastuvaa kajastavaa valoa riittää jopa viideksi tunniksi.

Klo 11 aamulla. Valotusta nostettu jälkikäteen.

Jotkut pitävät talvea mustavalkoisena, mutta pilviverhon poistuessa talvi onkin kaikki pastellin eri sävyt. Joskus se ei ole enää edes pastelli, vaan kirkuvan oranssi ja punainen.

Saariselän läheisyydessä sijaitsevasta mökistä on tullut muutaman vuoden sisällä kuin toinen koti. Siellä, jos jossain tuntee olonsa rauhoittuneeksi. Voisiko sinne vain jäädä? Yksinkertainen elämä yhdistettynä Homo Deuksen* lukemiseen sai kummastelemaan koko ihmiskunnan nykypäivän elämänmenoa… Helsinkiin palatessa olo lähes yhtä ymmyrkäinen kuin Indonesian viidakoissa asuttua Singaporeen lentäminen.

*Jos ei vielä ole tullut selkeäksi, niin siinä on kirja, joka jokaisen ihmisen tulisi lukea.

Lomafiilistelyjen päätyttyä voimmekin jatkaa blogin tavallista ruoka-arkea. Markus antoi minulle parhaan joululahjan pelastamalla rikkinäiseltä kovalevyltä kuvani, eli blogin elämä voi jatkua!

Jäikö nälkä?

8 kommentit

Heli S. 26.12.2017 - 14:02

Ihania maisemia! Olin juuri tänä syksynä ensimmäistä kertaa Lapissa ruskaretkellä, mutta vielä tahtoisin nähdä talvisetkin maisemat. Oltiin juurikin Saariselän alueella, Kakslauttasen rannalla ja tuo yksi kuva jossa on vaaleanpunainen taivas ja mutka autotiessä sillan jälkeen, näyttää aivan siltä lähitieltä! Jäi mieleen kun siinä on kuulemma joskus pesty bussia käsin kuraisena syksynä ennen kotiinlähtöä 🙂 Sama tie tai ei, se oli hauska sattuma mielestäni.

Ihanaa että kuvat saatiin pelastettua! Vaikka kaikenmailman koneiden kanssa käy välillä peruuttamattomia katoamisia, niin välillä myös peruuttamattomilta tuntuvat on peruttavissa, onneksi.
Kaikkea hyvää tulevaan vuoteen! On ollut ilo seurata blogiasi, se on ollut jotenkin erityisesti mukana elämässäni tänä syksynä, kun elämässä on ollut muutoksia ja olen löytänyt uudella tavalla ruoanlaiton ilon. 🙂 Jatketaan kokkailuja myös 2018!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.12.2017 - 18:14

Oho! Siis meidän mökki on nimenomaan tuossa mutkassa Kakslauttasessa :D. Ties vaikka olisi sama tie! Lapin ruska on kyllä vielä talveakin kenties upeampaa.. Siitä olen kerran saanut nauttia :). Kiva, kun olet ollut mukana matkassa ja kiva kuulla, että iloa on ollut erityisesti uudessa elämäntilanteessa. Hyvää loppuvuotta sinulle!

Vastaa
Viikonloppukokki 26.12.2017 - 15:14

Kaamoksen kauneus on mykistävä! En olisi uskonut miten paljon sävyjä lyhyt valoisampi hetki pitää sisällään ja miten pimeää on kun on pimeää. Ensimmäistä kertaa nautin nyt kaamosjoulusta, mutta tuskin viimeistä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.12.2017 - 17:54

Meillä oli tapana käydä Lapissa aina koulujen hiihtolomilla eli helmikuussa. Pari vuotta sitten alettiinkin käydä jouluna ja kyllä kaamoksessa on ihan oma taikansa. Se tosiaan yllätti, miten valoisaa ja värikästä voikaan olla :).

Vastaa
Linda 26.12.2017 - 23:13

Löysin blogisi vastikään ja olen ihan rakastunut. Ihanan lumoavia kuvia ja maanläheinen kirjoitustyyli. Vaikuttaa olleen mukava loma, tallenna nuo maisemat syvälle muistiin etelän pitkän lumettomuuden varalle! 😀

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.12.2017 - 16:22

Oh, ihana, tosi kiva kuulla ja kiitos <3 No niinpä pitääkin tehdä, vaikka kovasti elättelen toivetta etelän hangistakin..

Vastaa
Leena / mansikkaheina 27.12.2017 - 18:49

Onpa hienoa kuulla joululahjastasi:)) Kuvien hetkellinenkin katoaminen oli varmaan harmillista. Sinulla on käsittämättömän upeita kuvia, taidetta kauneimmillaan. Lapin lumoa ei pysty täysin ymmärtämään kuin kokemalla se itse aina uudelleen ja uudelleen. Tsemppiä ja hyvää uutta vuotta Saara! Kiitos koskettavista postauksista!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.12.2017 - 12:52

Kiitos Leena <3 Kuvien kautta ei vaan millään tosiaan pysty koskaan koko tunnelmaa välittämään. Voi kuitenkin niiden avulla innostaa muita lähtemään ja kokemaan sen itse :). Oikein ihanaa loppuvuotta sinulle ja uuden alkua! Ja kiitos siitä, kun olet niin ahkera lukija ja kommentoija :).

Vastaa

Jätä kommentti