Kreetan ruokakuvausretriitti

Olin vain viisi päivää poissa, mutta Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeuduttua tuntui melkein, että olen palannut eri ihmisenä. Tuntui, että olin ollut poissa vaikka kuinka pitkään. Siitä tietää loman olleen onnistunut. Matkan todellinen pituus konkretisoitua avattuani kotioven ja se sama lähtiessäni jäänyt tiskivuori tuijotti minua sieltä edelleen. ”Markus…!”

         Ihana Milia!

Osallistuimme Jennin ja Minnan kanssa pari viikkoa sitten Kreetalla järjestetylle ruokakuvauskurssille, josta pikaisesti jo kirjoitin aiemmin tunnelmia. Viideksi päiväksi sai heittää arkiset asiat narikkaan ja keskittyä täysillä valokuvaamiseen. Kurssilla valokuvaamista opetti maailmalla arvostettu Betty Liu, joka oli ottanut opettajakaverikseen Jenny Huangin. Aiemmin raotinkin jo, että kurssi pidettiin Kreetan vuorenrinteellä keskiaikaisessa piktoreskissä kivirakennuksessa, rauhallisessa Miliassa, hyvin mutkaisen ja hasardin tien päässä.

Pinkki Elafonisi-beach. Ei puhettakaan uimisesta hyisessä vedessä. Sen sijaan rannallakin vain kuvattiin.

Sieltä emme olisi melkein millään malttaneet poistua ”pakollisille ranta- ja hunajatilaretkille” ;). Kas kun olimme maksaneet itsemme kipeiksi vain, jotta voisimme rauhassa asetella vihanneksia kreetalaisille kivilattioille ja päästä todelliseen valokuvausflowhn. No vitsi vitsinä – oli toki virkistävää lähteä vähän näkemään ympäristöäkin. Vaikka kyllä ajomatkoihin vähän turhan paljon aikaa tuhlaantui ja juustotehdasvierailu jätettiin välistä, jotta ehdittäisiin takaisin valokuvauksen pariin ;).

Haha, mahtavat avaruusasut!

Välillä täytyy matkustaa kauas nähdäkseen taas lähelleen. Eikä se vaadi vuoden mittaista Aasian reissua, vaan lyhyempikin viikonloppumatka voi riittää. Vaikkei matka tuonutkaan mitään Aasiareissujen eksistentiaalista- tai humanitääristä valaistumista, niin toi se perspektiiviä juuri tähän blogiväsäilyyn ja ruokakuvaamiseen. Suomessa piirit on kuitenkin kohtuu pienet. Olikin virkistävää ja avartavaa käydä keskusteluja tämän kahdeksanpäisen kansainvälisen osallistujajoukon ja muutaman ohjaajan kesken. Mitä vaikkapa bloggaaminen on Kreikassa, ja kuinka se eroaa Jenkeistä.

Huomasimme pian, että joskus on parempi pysyä turvallisilla vesillä ja käydä pakolaiskeskustelut ihan suomeksi keskenämme. Kun ainoa yhdistävä asia rakkaus ruokaan ja valokuvaukseen, niin monista muista aihepiireistä mielipiteet tuntuivat eroavan niin radikaalisti, että parempi oli olla rikkomatta välejä heti alkuun. Ihan vain jo ruoka-aiheenkin sisällä huomasimme, minkälaisia valtavia näkemyseroja ihmisillä on. Emme olleet koskaan tulleet esimerkiksi ajatelleeksi, että jonkun mielestä metsästys voisi olla huomattavan brutaalia, mutta tehotuotanto täysin ok ja luonnollista..??

Miliassa saimme nauttia komeiden kreikkalaismiesten valmistamista monen, monen ruokalajin herkullisista lounaista ja illallisista. Kasvissyönti Kreetalla on vielä aika helppoa, mutta varoitus vaan vegaaneille ja gluteenittomille että sellaista ruokaa et kyllä Kreetalta juuri löydä – paitsi vihersalaattia.

Hanian seafood-mekka

Kurssin ympärillä vietimme päivän molemmista päistä viehättävässä Haniassa nauttien täydellisestä grillattua mustekalaa ja muita paikallisia herkkuja. Tulipa tutustuttua favatahnaankin, joka ravintolasta riippuen maistui joko hummusmaisen hyvältä tai kylmältä tököttitölkkihernekeitolta. Kotiin lensimme oikein Finnairin ”yksityislennolla”. Jättimäinen kone, jossa oli henkilökuntaa enemmän kuin matkustajia. Olivat juuri aloittaneet reittilentonsa Haniaan, ja ensimmäinen täyskoneellinen oli vasta viety sinnepäin.

Hania

Kurssi antoi meille valtavasti innostusta ja ideoita tulevaan. Konkreettisimpana oppina opin vihdoin hallitsemaan valokuvaamista täysmanuaalilla! Niin haikein mielin ei sentään tarvinnut kotiin lähteä, sillä olimme Jennin kanssa jo ehtineet varata seuraavan ruokakuvauskurssin syyskuuksi Ranskaan. Se on the kurssi, josta olen haaveillut aina siitä asti, kun ruokakuvauksesta kiinnostuin. Opettamassa ovat the ruokakuvaajat – eli aivan koko maailman tophuippuruokakuvaajat – ainakin meidän mielestä. Sitä ennenkin on vielä heinäkuussa luvassa kokkauskurssi Italiassa äitini kanssa. Mutta onhan sitä panostettava tähän ammatilliseen osaamiseen! 😀