Koti Aasialaista Korealainen tofu-bibimpap (V, GF)
Tofu-bibimbap. Vegaaninen

Yhteistyössä Jalotofu.

Oh määän! Tää ruoka ylitti kaikki odotukset! Voi kyllä ♡.

Enpä olisi arvannut, että näin hassun hauskan kuuloinen ruokalaji voisi myös olla jotain näin hyvää! Vuosi sitten Markuksen kanssa vietettiin pitkä viikonloppu loskaisessa, räntäisessä ja kylmässä Riikassa, jolloin luonnollisesti ainoa ajanviettotapa oli syöminen. Riikan vanha kaupunki ei ollutkaan opiskelijoiden budjetille niin halpa kuin luultiin, joten hieman piti nähdä vaivaa löytääkseen hyvää, mutta kohtuuhintaista ruokaa.

Tofu-bibimbap. Vegaaninen

Sattumalta ja tietämättäni myös enoni (pari vuotta minua vanhempi) sattui tyttöystävänsä kanssa samaan lentokoneeseen ja kaupunkiin kanssamme. Onneksi, sillä hänpä osasi neuvoa meille Riikan vanhan kaupungin laidalta korealaisen ravintolan, josta sai kuulemma niiin hyvää bibimpapia! Ai siis mitä saa? Mietiskelin. Nimi meni ihan ohi, en ollut koskaan kuullutkaan moisesta bibipipimpapbista? On kuulemma enoni yksi lempiruoista. Jaaha, miten ruokaharrastelija kuulikin siitä vasta ensi kertaa.

Tuo kumman kuuloinen ruoka oli tietysti listan kallein, joten päädyimme syömään jotain muuta herkullista korealaista, mutta Suomeen palatessa oli selvitettävä, että mitä tämä hehkutettu ruoka oikein on. Otin selvää, ja pistin mieleen, että tätä tehdään joku päivä.

No vuosihan siinä meni, että ryhdyin puuhiin.

Bibimbap on siis perinteinen, suosittu korealainen ruoka, joka tarjotaan kulhosta, jonka pohjan peittävälle riisille asetellaan vihanneksia, naudanlihaa ja gochujang-chilitahnaa (korealainen fermentoitu chilitahna). Päällimmäiseksi nostetaan yleensä raaka tai paistettu kananmuna. Vihanneksia käytetään raasteena, pikkelöitynä, maustettuna tai sellaisenaan.

Tietysti kananmuna jätettiin nyt pois ja naudanlihan korvasin maustamattomalla Jalotofulla, jonka maustoin kuten perinteisesti liha on maustettu.

Ja kuten jo alussa tuli selväksi, niin tätä tehdään vielä uudestaan ja uudestaan! Markus hotkaisi saman tien kaksi kuvan mukaista annosta ja pyysi lisää.

Ja jottei tofun kanssa mene pieleen, niin olethan jo lukenut, miten tofu kuuluu käsitellä kaiken taiteen mukaisesti?


Korealainen tofu-bibimpap

Tofu-bibimbap. Vegaaninen

2-3:lle. Hieman valmisteluja tämä vaatii, mutta kyllä sain kaiken kasaan silti noin puolessa tunnissa :).

Tarvitset

1,5 dl kuivaa riisiä
2 porkkanaa
3 kevätsipulin vartta
1 iso avokado
(silmusalaattia)
(tuoretta korianteria)

Pikkelöity punakaali

sopiva palanen punakaalia (n. 2,5 dl silputtuna)
2 rkl viinietikkaa
2 rkl sokeria
3 rkl vettä
1 rkl seesamöljyä
½ tl suolaa

Gochujang-kastike

2 rkl gochujang-tahnaa (vaihtoehtoisesti korvaa srirachalla)
2 rkl vettä
2 rkl sokeria
1 rkl seesamöljyä
1 tl omenaviinietikkaa (tai riisiviini-)
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä

Tofu-bulgogi

1 paketti maustamatonta Jalotofua
½ rkl raastettua inkivääriä
2 rkl seesamöljyä
3 rkl soijakastiketta
2 rkl (fariini)sokeria
1 valkosipulinkynsi

Valmistusohjeet

  1. Aloita punakaalista: Suikaloi punakaali ohueksi mandoliinilla tai leikkaa veitsellä. Sekoita muut ainekset punakaalin joukkoon ja nosta jääkaappiin muiden valmistelujen ajaksi.
  2. Esivalmistele tofu: Leikkaa tofu kuutioiksi. Painele palasia kahden talouspaperin välissä kuiviksi. Jätä palaset kahden talouspaperipalan väliin kuivumaan ja lisää päälle vielä paino, jotta tofusta irtoaa mahdollisimman paljon nestettä.
  3. Keitä riisi kypsäksi. 
  4. Valmista gochujang-kastike: Sekoita kastikkeen ainekset yhteen.
  5. Valmista tofu: Kuumenna paistinpannu. Lisää tofupalat kuumalle pannulle ja anna ruskistua hiukan. Raasta sillä välin inkivääri ja silppua valkosipuli. Lisää sitten seesamöljyä ja ruskista lisää. Älä sekoittele tofuja liikaa. Lisää lopuksi raastettu inkivääri, soija ja sokeri. Kääntele tofuja sen verran, että kastike sekoittuu joka puolelle.
  6. Suikaloi vielä porkkana, pilko kevätsipulit ja viipaloi avokado.
  7. Kokoa ainekset kulhoon. Kaada päälle gochujang-chilikastiketta.

Vinkki: Gochujang-chilitahna tuo annokselle ominaisen maun. Se myydään isoissa punaisissa muovirasioissa, mutta tämä fermentoitu tahna säilyy avattunakin jääkaapissa vaikka kuinka kauan! Omani on lymyillyt siellä yli puoli vuotta, eikä sillä ole tapahtunut mitään. Jos kuitenkaan et halua investoida purkkiin, niin korvaa gochujang-tahna vaikkapa srirachalla.

Jäikö nälkä?

16 kommentit

minni / kokeileva keittiöni 15.01.2017 - 11:02

Mä oon kuullut tästä ja vaikuttais kohtalaisen helpolta ja erittäin maukkaalta ja maut on just niitä mistä tykkään. Herää vaan kysymys, miksi en oo ikinä tehnyt?

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 15.01.2017 - 11:11

Sitä samaa mäkin ihmettelin! 😀 Ehdottomasti tämä kannattaa korvamerkitä :).

Vastaa
Peggy 15.01.2017 - 11:04

Täälläkin innostuttiin tofusta Koko perhe söi hyvillä mielin, kun tein poke kulhot. Tofu tulee ruokapöytään jäädäkseen. Ihanat kuvat taasen <3

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 15.01.2017 - 11:09

Kiitos! 🙂 Huomasinkin, että teillekin ilmestyi tofua pöytään, onpa hauska!

Vastaa
Susa 15.01.2017 - 16:06

Näyttääpä hyvältä! 🙂 Mistä olet löytänyt tuota Gochujang-tahnaa? Olen yrittänyt etsiä sitä, mutten ole ikinä törmännyt siihen missään. 🙁

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 15.01.2017 - 18:15

Moi! Kiitos 🙂 Gochujang-tahnaa löytyy ainakin stokkalta, sekä Hakaniemen Vii Voanista (riippuu tietysti, missä asut). Muistaakseni olen nähnyt myös cittarin kaltaisissa tai hyvin varustelluissa k-ruokakaupoissa, mutta aivan varmasti kahdesta ensimmäisestä :).

Vastaa
Susa 17.01.2017 - 11:39

Kiitos! Pitääkin käydä tsekkaamassa nuo. 🙂

Vastaa
Minna Vuo-Cho 20.01.2017 - 15:49

Ihanan näköiset kuvat ja herkullisen kuuloinen resepti. Ja tofunkäsittelyartikkelisi kannustamana on jääkaapissa nyt paketti – vielä kun saisi aikaiseksi tehdä siitä jotain.

Vastaa
Erja/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi 20.01.2017 - 20:38

sun reseptien myötä on tofu alkanut pitkstä aikaa kummasti kiinnostamaan 🙂

Vastaa
Johanna/ hellan ja viinilasin välissä 20.01.2017 - 21:45

Mä niin haluan kokeilla tätä, mutta anudanlihalla tällä kertaa 🙂

Vastaa
Hanna / Hannan soppa 20.01.2017 - 23:05

Rrrrrakastan bibimbapia ja tää sun versio kuulostaa huikean hyvältä. En oo koskaan tehnyt sitä ilman munaa, mutta tätä reseptiä voisin kokeillakin!

Vastaa
Merituuli Hemilä 22.01.2017 - 12:33

Nyt menee kyllä NIIN ohi aiheen, mutta mulla tulee tän ruuan nimestä mieleen aina tää PP:n biisi 😀 https://www.youtube.com/watch?v=oZCm9o-9Ukc

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 22.01.2017 - 12:52

Hahhaa :DD! Just hyvä 😉

Vastaa
Pullahiiri/Taru 23.01.2017 - 09:25

Ihanan näköistä herkkua ja niin kauniit kuvat!

Vastaa
Elina 15.12.2018 - 00:30

Oh my! Olen etsinyt Bibimbapia täältä kotikaupungista ravintoloista, turhaan.

Uskaltaiskohan tällainen kotikokki kokeilla? Tää on kyllä niin hyvää että taitaa päästä kokeiluun.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 15.12.2018 - 10:36

No kyllä varmasti uskaltaa! Valmistus ei ole vaikeaa, mutta toki monien elementtien vuoksi saattaa viedä hieman aikaa, mutta se kyllä palkitsee :). Ah, alkoipa tehdä taas mieli tätä!

Vastaa

Jätä kommentti