Shakshouka on yksi kaikista useimmiten valmistamistani ruoista. Se on myös se ruoka, jota ehdotan itselleni ja kavereilleni, kun pää lyö tyhjää päivän aterian suhteen.

Yksinkertaisesti siksi, että muutamalla raaka-aineella saa nopeasti jotain todella hyvää ja tavallisista mauista poikkeavaa. Olen valmistanut sitä lukemattomille brunsseille, ja joka kerta se saa aikaiseksi ihailuja ja ilon huudahduksia – ja loppuu aina ensimmäisenä. Koska reseptiä multa on niin usein kysytty, niin nyt se on tässä kaikkien helposti saatavilla.

Kikherneshakshouka. Helppo ja maukas resepti arkeen tai brunssille.

Ruokablogien shakshoukasuperbuumi oli kaksi vuotta sitten, vuonna 2015, mutta tuohon buumiin en päässyt mukaan, koska eihän mulla ollut edes blogia silloin :D. Tulen taas siis auttamatta jälkijunassa, mutta ehkä tässä vaiheessa osa on jo ehtinyt unohtaakin shakshoukan aktiivisesta mielestään? Ainakin se on täällä sitten minua varten, jos joskus unohdan, että mitkä nyt olivat ne parhaat mausteet tähän.

Kikherneshakshouka. Helppo ja maukas resepti arkeen tai brunssille.

Vaikka shakshouka löytyy blogista kuin blogista, niin ehkä sieltä löytyy yksi tai kaksi, jotka eivät tiedä, mitä shakshouka on. Shakshoukaan tutustuin matkoillani. Se on Lähi-Idästä kotoisin oleva aamiaisruoka, jossa kananmunat kypsennetään mausteisessa tomaattikastikkeessa. Itse syön sitä brunssista illalliseen. Näyttää ehkä jopa vähän tylsältä, mutta on kaikkea muuta. Yllätyin itsekin suuresti ensi kertaa maistaessani, että näin plainin näkönen annos ja niin täynnä makua!

Usein shakshoukaan näkee lisättävän chorizoa, joka on toki erinomainen mauste kastikkeessa. Mutta aitoon ja alkuperäiseen Lähi-Idästä tulleeseen shakshoukaan se valinta olisi kyllä lammasmakkara Merguez. Itse lisäsin nyt vegenä kikherneitä tuomaan ruokaisuutta.


Kikherneshakshouka – resepti

Kikherneshakshouka. Helppo ja maukas resepti arkeen tai brunssille.
4:lle

Tarvitset

1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
2 punaista paprikaa
oliiviöljyä
2 tl juustokuminaa
1 tl savupaprikaa
½ tl chilijauhetta
1 tl sokeria
½ tl suolaa
1 tlk tomaattimurskaa (400g)
1 tetrallinen kikherneitä
1½ dl vettä
4 luomukananmunaa
mustapippuria
200g fetaa tai vuohenjuustoa murenneltuna päälle
tuoretta korianteria

Valmistusohjeet

  1. Hienonna sipulit. Pilko paprika pieniksi paloiksi.
  2. Lisää pannulle öljyä ja kuullota sipulit ja paprikat miedolla lämmöllä pehmeiksi – n. 10 minuuttia.
  3. Lisää mausteet, tomaattimurska, vesi ja kikherneet. Anna hautua miedolla lämmöllä n. vartin ajan.
  4. Tee kauhalla kastikkeeseen koloja, johon rikot kananmunat -yksitellen yhteen koloon. Pistä pannuun kansi päälle ja kypsennä miedolla lämmöllä, kunnes valkuaiset ovat kypsyneet.
  5. Rouhi päälle mustapippuria. Murustela fetaa ja lisää tuoretta korianteria.
  6. Nauti leivän kanssa.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Kikherneshakshouka. Helppo ja maukas resepti arkeen tai brunssille.

Jäikö nälkä?

8 kommentit

Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi 19.04.2017 - 15:21

Puristi täältä huutelee eitä chorizolle 🙂 Mergueziä, pohjois-afrikkalaista lammasmakkaraa sen olla pitää <3

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 19.04.2017 - 15:24

Oh, todellakin! Kiiitos Ariela <3 Niinhän sen täytyy olla. Rupesin jo kirjottaessa miettimään, että hetkonen, eihän chorizo oli läheltäkään lähi-itää?! :D. Mutta niin se vain on tungettu moneenkin "lähi-itä" keittokirjaan.

Vastaa
Anu 20.04.2017 - 08:14

Oijoi, näyttää herkulliselta! Olen kyllä kuullut tästä, mutta en ole koskaan syönyt.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.04.2017 - 09:38

Kiitos Anu! Luulenpa, että nyt on sitten juuri se oikea hetki kokeilla 🙂 Suosittelen ehdottoman ehdottomasti.

Vastaa
Sirkku 24.04.2017 - 18:26

Shakshouka <3 En käytä itsekään siihen lihaa, en oikea- tai vääräoppista, mutta kikherneitä voisinkin joku kerta laittaa. On ehdottomasti shakshoukan uuden tulemisen aika 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 25.04.2017 - 09:56

Eikö olekin! <3 Shakshouka taas blogeihin!

Vastaa
Annika 15.04.2023 - 23:15

En ollut ikinä ennen tehnyt shakshoukaa, mutta tänään lähti testiin reseptilläsi. Vaihdoin kikeherneet papuihin, mutta oli aivan huippuhyvää. Teen varmasti uudelleenkin! En ole ennen testannut blogisi reseptejä, mutta testaan ehdottomasti muitakin:)

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 19.04.2023 - 18:32

Kiitos kovasti! Hyvä vaan kun osasit varioida kikherneitä papuihin :).

Vastaa

Jätä kommentti