Koti Brunssille (suolaista) Kikhernescramble-tahiniruisleivät (V)

Kikhernescramble-tahiniruisleivät (V)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Nyt tehdään kikhernejauhoista munakkaan sijaan scrambled ”eggs”! Ja voi kyllä! Näköjään voi leipälounaallakin lähteä nälkä.

Kikhernejauhoista on moni vegaani ja moni muukin utelias kokeillut varmasti jo tehdä kananmunatonta ”munakasta”, joka syntyy sekoittamalla kikhernejauhoja ja vettä lettutaikinan kaltaiseksi ja paistamalla pannulla. Kun kerran voi tehdä omeletin, niin miksipä ei scrambled eggs toimisi myös?

Kikhernemunakkaan tai -kokkelin liion ei voi sanoa maistuvan varsinaisesti kananmunalta (tosi hyvältä kyllä!). Rakenne ja ulkonäkö kyllä vastaavat haluttua. Olen kuullut monen nyt vannovan kala namak:n eli mustan suolan nimeen. Sitä lisäämällä tulee kuulemma oikean aidosti munakkaan makuista. Tarkoitukseni oli testata sitä tässä, mutta enpä ole saanut aikaiseksi etsittyä sitä käsiini. Kuulemma esim. Ruohonjuuresta löytyisi. Eli testaa ihmeessä! Ja kerro myös, miten kävi :).

Kikhernescramblea voi tietysti hyödyntää, miten nyt haluaa, mutta itse halusin tehdä nopeita välipalaleipiä. Kolme tällaista leipää kyllä vei nälän niin hyvin, etten kutsuisi niitä enää välipalaleiviksi, vaan kelpaisivat ihan vaikka lounasleiviksikin. Usko pois. Kyllä tahini, kikhernescramble ja avokado ovat sen verran tuhtia tavaraa, että nälkä lähtee.

Kikhernescramble on vähintään yhtä nopeasti valmistettu kuin kananmunakokkeli, ja muut ainekset eivät valmistelua vaadikaan.

Niin, ja kikhernejauhoja löytyy myös sieltä samaisesta Ruohonjuuresta, tai Vegekaupasta. Halvimmillaan niitä löytää etnisistä kaupoista.

Lisää reseptejä kikhernejauhoista:

Intialainen masala dosa
Harissakvinoa-tahini-kikhernetacot


Kikhernescramble-tahiniruisleivät

3 leipää

Tarvitset

Kikhernescramble

1 dl kikhernejauhoa
1 dl vettä
ripaus suolaa tai kala namak-suolaa
mustapippuria

rypsiöljyä

Lisäksi

3 valitsemaasi leipäsiivua
tahinia
1 avokado
sitruunanmehua
silmusalaattia ja vuonankaalia tai muuta vihreää

Valmistusohjeet

  1. Kikhernescramble: Sekoita kulhossa vesi, kikhernejauhot ja suola. Vatkaa sekaisin.
  2. Kuumenna paistinpannulla öljyä ja lisää taikina pannulle. Riko taikinaa paistinlastalla, niin että muodostuu ”kokkelia”. Paista kokkeli kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  3. Voitele (ruis)leivät tahinilla. Pilko avokadot ja lisää siivuja leivän päälle. Lisää kikhernescramblea, vihreät rehut ja purista päälle sitruunanmehua.

 

Jäikö nälkä?

8 kommentit

Jenni 5.02.2017 - 12:43

Ai että, nyt kyllä boostasit mun suosikkileivän uusiin sfääreihin!
Nimittäin mun suosikkielipäyhdistelmä on just ruisleipä, tahini ja avokado 😀 Enskerralla sit siellä kikhernescramble sekaan… tuskin maltan odottaa.

Hauska idea kyllä tehä kokkelia tuosta! Oon kerran kokeillut ja siitä tuli sellasta pienenpientä silppua että hävetti melkein syödä sitä, liian hätäinen sekoitaja kun olin. Enskerralla sitten paremmin! Kala namak kyllä tuo oikeasti järkyttävän kanamunaisen maun ja hajun kikhenemunakkaaseen että se hämmentää kyllä kummasti. Joten kannattaa testata jos vielä löydät käsiisi 🙂 Joskus etnisissä kaupoissakin näkee sitä vielä halvemmalla kuin Ruohonjuurissa ja muissa.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 5.02.2017 - 19:56

Haha, jes! Mä jotenki nyt vasta keksin yhdistää ruisleivän ja tahinin, mutta sen jälkeen siitä on tullut yksi suosikkileivistä :). Kyllä sait puhuttua taas kala namakn puolesta, eli etsin sen taatusti käsiini, pakko päästä testaamaan!

Vastaa
Sirkku 6.02.2017 - 15:11

Nam! Kuulostaapas hyvältä 🙂

Vastaa
Dinner4u2 Mirka & Pauliina 7.02.2017 - 14:33

Mahtavat leivät! Kikhernescramble kuulostaa jännältä. Mulla on välillä lounaseväänä avokadoleivät – pitääkin kokeilla seuraavan kerran tahinin kera. Kiitos vinkistä! 🙂

Vastaa
Hannele | Kokit ja Potit -ruokablogi 11.02.2017 - 22:52

Kikhernejauhoista on kyllä vaikka mihin!
Mauritiuksella niistä oli tehty sellaisia uppopaistettuja snäksejä.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 12.02.2017 - 08:10

Oi kuulostaa ihanilta! 🙂

Vastaa
Tuula Jaako 16.05.2020 - 22:01

Aivan mahtavia reseptejä sulla ja kauniit sivut muutenkin

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.05.2020 - 09:21

Kiitos oikein paljon :).

Vastaa

Jätä kommentti