Koti Arkiruoka Kesäsalaatti – platter

Kesäsalaatti – platter

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Kesäsalaatti

Tässä salaatissa yhdistyy kesän parhaita suomalaisia raaka-aineita. Asettele ne rennosti esille niin kutsutuksi salaattiplatteriksi. Saat näyttävän tarjoilun pienelle porukalle. (Isommalle porukalle asettelutapa ei sen sijaan ole kovin käytännöllinen.)

Mukaan sopii erinomaisesti savulohi tai elokuussa tuore maissi. Vuohenjuuston ja kananmunan taas voit jättää halutessasi pois.

Kesäsalaatti

Kesäsalaatti

Lampaiden laskenta on nyt ohi (kyllä lampaat oikeasti lasketaan aina iltaisin ja aamuisin). Vaikka maatilalla ehti viettää alle viikon, niin tuntuu se silti kummalliselta palata niin siistiin ja kliiniseltäkin tuntuvaan kaupunkiympäristöön. Ei enää sitä tallin tuoksua (tai navetan hajua), hevosen hirnuntaa, lampaiden lakkaamatonta ”mää”-huutoa. Tai niitä pikkukaritsoja, jotka juoksevat syliin ja raaputtavat jalalla kärsimättömästi, jos rapsutukset loppuvat.

Pienessä maaseutukaihossa syötiin sitten jotain niinkin perinteisen maalaista kuin perunoita, kananmunaa, tilliä ja leipää, mutta trendikkään urbaanisti aseteltuna.


Kesäsalaatti – resepti

Kesäsalaatti

Tomaatit, perunat ja kevätsipuli paahdetaan uunissa tuodakseen salaattiin hieman vaihtelevaa makua. Salaatti on parasta, kun kyseiset raaka-aineet tarjoillaan lämpiminä.

4:lle

Tarvitset

½ kg varhaisperunoita
rasiallinen tomaatteja
1 nippu kevätsipulia
pari kourallista krutonkeja (kuutioi kuiva leipä ja paista paloja öljyssä pannulla)
2 kananmunaa
1 pötkö vuohenjuustoa
2 tl kapriksia
(retiisejä)

Kastikkeeseen

3 rkl paksua vaaleaa (sitruuna)balsamicoa (tai balsamicoa + sitruunamehua)
4 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
½ nippua tilliä
suolaa
mustapippuria

 

Valmistusohjeet

  1. Pese perunat ja keitä ne kypsiksi suolatussa vedessä.
  2. Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
  3. Lisää tomaatit ja keitetyt perunat uunipellille. Lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja paahda uunissa n. 15 minuuttia. Lisää kevätsipulinippu uuniin ja jatka paahtamista vielä 5 minuuttia.
  4. Keitä kananmunat pehmeiksi 7 minuuttia kiehuvassa vedessä.
  5. Siivuta vuohenjuusto.
  6. Valmista kastike: Hienonna valkosipuli ja tilli. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
  7. Kokoa salaatti.

Vinkki: Keitetyt perunat voi myös grillata. Samoin tomaatit ja kevätsipulit.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Jäikö nälkä?

6 kommentit

Sari Atula 10.07.2017 - 11:46

Tämä tuntuu tosi hauskalta hellepäivän ruualta, joka ei olisi yksinkertaisuudestaan huolimatta tullut mieleenkään itselle. Tähän saa hienosti käytettyä kaikenlaista jääkaappiin kertynyttä raaka-ainetta, mikä on ihan parasta kokkausta 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.07.2017 - 11:56

Kiitos! Tää on loistava juuri siihen, mitä kaapista sitten löytyykin niin uuniin/tuoreena vaan salaattiin 🙂

Vastaa
Jenni 24.07.2017 - 11:22

Vau minkä näköinen salaatti! Kuola valuu näin ruokatunnin lähestyessä 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.07.2017 - 18:29

Kiitos! :))

Vastaa
Eve.V 30.07.2017 - 23:43

Tätä tehtiin mökillä heti kahtena iltana peräkkäin, sen verran maukasta oli! Juustona oli toisella kertaa halloumi ja samoin vaalea leipä vaihtui rapeiksi paistettuihin ruisleivän palasiin. Nekin toimivat tässä erinomaisesti!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.08.2017 - 19:02

Ruisleipä onkin tosi hyvä parannus – vieläkin suomalaisempi lautanen 🙂 Kiitos Eve!

Vastaa

Jätä kommentti