Koti Kasvispääruoat Kesäkurpitsaflatbread chimichurrilla

Kesäkurpitsaflatbread chimichurrilla

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Lounaasta ei jäänytkään murustakaan yli, ja oli kasattava nälkäiselle joukolle illaksi vielä ruokaa. Kaapeista ei montaa ainetta löytynyt, ja mökillä asuessaan ei kauppaan ihan niin vain lähdetä. Olisi pitkän ja mutkaisen ajomatkan lisäksi ylitettävä salmi vielä lossillakin. Tällaisina hetkinä on flatbread jälleen hyvä pikaratkaisu. Jauhoja sentään löytyy aina ja sitten ei kun kokoamaan muista rippeistä siihen päälle toimiva annos. Yrttejä minulta löytyy aina, ja lisäksi löytyi vielä hieman fetaa ja kaksi kesäkurpitsaa. Mahtavaa, ateria on syntynyt!

Flatbreadin valmistuksesta olen kertonut enemmän mansikka-vuohenjuustoflatbreadin reseptissä.

flatbread

Tällä kertaa yrteistä pyöräytin chimichurri-kastikkeen. Chimichurri on alun perin argentiinalainen pääasiassa persiljasta, valkosipulista ja paprikajauheesta tehty öljypohjainen kastike, jota käytetään grillatun lihan kanssa. Loistavasti se sopii kuitenkin minkä tahansa grillatun aineosan tai grillaamattomankin aineen kanssa. Chimichurriin voi tietysti kokeilla lisätä kaikenlaista näiden lisäksi.

chimichurri

Grillin puutteessa voit käyttää parilapannua tai ihan tavallistakin paistinpannua kesäkurpitsoiden kypsentämiseen. Flatbreadin voit näiden lisäksi kypsentää myös uunissa 225 asteessa n. 10 minuutin ajan, tai kunnes leipä on kauniin ruskeaa ja kypsää.


Kesäkurpitsaflatbread chimichurrilla

Kesäkurpitsaflatbread

3 hengelle

Tarvitset

Flatbread

2 dl vettä
n. 5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
1 rkl hunajaa
voiteluun rypsi/oliiviöljyä

Chimichurri

n. 1,5 dl tuoretta persiljaa
n. ½ dl tuoretta korianteria
2 valkosipulinkynttä
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl juustokuminaa
½ tl suolaa
1 tl sokeria
rouhittua mustapippuria
3 rkl punaviinietikkaa
n. 0,75 dl oliiviöljyä

Lisäksi

150g creme fraichea
2 kesäkurpitsaa
n. 150g fetaa (tai haluamasi määrä, voi jättää poiskin)
½ punasipuli
rouhittua mustapippuria

Ohjeet

  1. Valmista flatbread: Lisää veteen hunaja ja jauhot vähitellen. Jauhoja saattaa tarvita jauhotyypistä riippuen enemmänkin (esimerkiksi vehnäjauhojen koostumus vaihtelee keskenään, ja osaa imee enemmän nestettä itseensä). Vaivaa taikina kuin vaivaisit tavallista hiivataikinaa. Lisää suola. Vaivaa taikina kimmoisaksi ja anna levätä hetki.
  2. Valmista chimichurri: Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen/mortteliin ja aja tahnaksi. Lisää öljyä halutun koostumuksen saavuttamiseksi.
  3. Siivuta kesäkurpitsa ja kypsennä se öljytyllä pannulla/grillissä. Siivuta punasipuli renkaiksi.
  4. Levitä flatbreadin päälle creme fraichea ja kypsennetyt kesäkurpitsat. Murustele feta, lisää punasipulirenkaat ja päälle valuta chimichurria. Rouhi vielä mustapippuria päälle.

kesäkurpitsaflatbread

 

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Roosa 6.07.2016 - 17:13

Super hyvää tuli tällä ohjeella!

Vastaa
VIIMEISTÄ MURUA MYÖTEN 6.07.2016 - 17:47

Mahtavaa, että maistui 🙂

Vastaa
Glotter-Bäckerin 3.09.2019 - 07:19

Lainattiin vähän ideaa ja tehtiin chimichurrista ja grillatusta kesäkurpitsasta salaattia. Töykeen hyvää!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 4.09.2019 - 10:07

Oi mahtava idea! Ja salaattiinhan voisi heittää vähän grillattuja pitaleipiä esim joukkoon, jos haluaisi tästä todellisen deconstructed version 😀

Vastaa

Jätä kommentti