Koti Aasialaista Indonesialainen tempecurry (V, GF)
Indonesialainen tempecurry. Vegaani

Kaupallinen yhteistyö Jalotofu.

Varoitin jo etukäteen tässä taannoin, että nyt on tulossa resepti, johon taatusti ihastut tai ihan rakastut ja jonka avulla viimeistään opit ihastumaan tempeen! Vähän jännittää, koska tämä on paljon luvattu, mutta kun koemaistajani Markus on kerran samaa mieltä, niin uskallan lausua näin.

Samalla kertaa tuolloin taannoin kerroin teille tempestä, mitä se on ja miten sitä käytetään, eli jos tempe herättää vielä ihmetystä, niin suosittelen aloittamaan täältä.

Tempe kun on alkujaan Indonesiasta, niin kunnioittaen sen juuria valmistin nyt yhden parhaista ruoista Indonesian ajoiltani – käyttäen tosin suomalaista tempeä.

Indonesialainen tempecurry. Vegaani

Eräässä toisessa postauksessa taas raotin hieman elämääni Indonesia-ajoilta. Erityisesti aikaa köyhässä kalastajakylässä, jossa yleensä syötiin vain riisiä. Todella hyviä ruokia valmistimme kerran viikossa kauppiaiden yöpyessä perheemme luona, välillä ihan vain minun vuokseni perhe halusi näyttää parastaan ja isoimmat juhlaillalliset olivat lähtöäni edeltävänä iltana.

Tämä oli se paikka, jossa asuin niin pitkään, että ehdin tutustua indonesialaiseen ruoanlaitoon omin käsin ja kirjata ylös heidän reseptejään.

Indonesialainen tempecurry. Vegaani

Koska kookosta kasvoi saarella enemmän kuin kukaan jaksoi puista noutaa, niin saimme ihanan usein syödäksemme kookosmaidossa keitettyä riisiä, jota usein syötiin ihan sellaisenaan. Tämän reseptin tempecurryn kanssa kookosriisi on ehdottomasti paras valinta, se pehmittää ihanasti curryn makuja. Tempeä saadaksemme oli taas joko odotettava kauppiaiden tuloa tai lähdettävä itse veneellä toiselle, hieman isommalle saarella sitä ostamaan.

Indonesialaisten maustekaarti ei yllä lähellekään Intian luokkaan, eikä tuoreidenkaan raaka-aineiden valikoima vastaa vaikkapa Thaimaata tai Vietnamia. Kuitenkin yllättävästi yksinkertaisista ja vähistä raaka-aineista he valmistivat uskomattoman hyviä kastikkeita eli curreja, kuten niitä nyt kutsun. Tämä tempecurry on osoitus siitä.

Pääasiallisia käytössä olevia raaka-aineita ovat: chilit, inkivääri, sipulit, valkosipuli, maapähkinät, riisi, kookos, palmusokeri ja hyvin kitkerät limet.

Indonesialainen tempecurry. Vegaani

Salaattia ei oikeastaan harrasteta, vaan annokseen korkeintaan siivutetaan hieman kurkkua sellaisenaan kylkeen. Koska en itse pidä kurkusta sellaisenaan, mutta rakastan pikkelöitynä, niin päädyin tässäkin tarjoamaan sen marinoituna, jolloin se tuo myös ihania uusia makuja muun ruoan seuraksi.

Käytin tässä Jalotofun härkäpaputempeä, joka on siis vaihtoehto ns. tavalliselle soijapaputempelle. Härkäpaputempe on täysin kotimainen tuote suomalaisista härkäpavuista, ja sopii niillekin, jotka soijaa välttelevät. Moni, joka on sanonut ei normaalille soijapaputempelle on kuitenkin ihastunut härkäpaputempeen :).


Indonesialainen tempecurry – resepti

Indonesialainen tempecurry. Vegaani

3:lle

Tempecurry

3 pakettia härkäpaputempeä (yhteensä siis 375g)

Currytahna

5 kuivattua punaista chiliä (tai 2-3 tuoretta, mutta maku on hieman eri)
3 valkosipulinkynttä
3 isompaa tai 4 pienempää banaanisalottisipulia (tai 2 pientä punasipulia)
n. 5 cm pala inkivääriä raastettuna (n. 3 rkl)
2 tl sitruunaruohotahnaa
kourallinen maapähkinöitä (n. ½ dl, mieluiten kuorellisia)
2 rkl soijakastiketta

Curry

Yllä oleva currytahna
n. ½ dl rypsiöljyä
2 pientä punasipulia
½ dl palmusokeria (tai fariini-/kookossokeria)
3 rkl soijakastiketta
2½ rkl tamarind-tahnaa
½ dl vettä
½ dl maapähkinöitä

Kookosriisi

3 dl riisiä
2 dl kookoskermaa/kookosmaitoa
4 dl vettä
4 kaffirlimenlehteä (tarv. jätä pois saa kuivattuna maustehyllystä tai tuoreena esim. ViiVoanista)
(1 pandanlehti – kuuluu alkuperäiseen indonesialaiseen reseptiin, mutta ei tosiaan pakollinen. Saa ViiVoanista)
3/4 tl suolaa

Pikkelöidyt kurkut

1 kurkku
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
½-1 limen mehu
(½ punainen chili)

Korianteri ei ole Indonesiassa juurikaan käytössä, mutta makumaailmansa ja värinsä puolesta sopii koristeeksi

Valmistusohjeet

  1. Pilko tempe kuutioiksi. Paista se rypsiöljyssä ruskeaksi ja siirrä sivuun.
  2. Valmista kurkut. Indonesialaisittain kurkku halkaistaan pitkittäissuunnassa ja pehmeä sisus koverretaan pois (ja syötetään eläimille), ja siivutetaan sitten puolirenkaiksi. Voit myös siivuttaa kurkun tavallisiksi ympyröiksi. Sekoita kurkkujen sekaan pikkelöintiainekset ja jätä maustumaan.
  3. Valmista currytahna. Kaada kuivien chilien päälle kiehuvaa vettä, niin että ne peittyvät ja anna liota 5-10 minuuttia. Kaada vesi pois. Poista sitten siemenet niiden sisältä. Lisää ne tehosekoittimeen.
  4. Jatka currytahnasta. Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet ja leikkaa pienempiin osiin. Lisää ne tehosekoittimeen yhdessä muiden currytahna-ainesten kanssa. Aja tasaiseksi tahnaksi.
  5. Lisää pannulle runsaasti rypsiöljyä ja kuullota currytahnaa siinä 5-10 minuutin ajan, kunnes se tuoksuu ja on pehmeää.
  6. Keitä riisi. Lisää ainekset kattilaan ja kypsennä, kunnes riisi on kypsää.
  7. Jatka currya. Kuori punasipulit ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Lisää punasipulirenkaat pannulle currytahnan joukkoon yhdessä palmusokerin kanssa. Kypsennä miedolla lämmöllä, kunnes sipuli on pehmeää.
  8. Lisää joukkoon aiemmin paistettu tempe sekä loput curryn ainekset. Kierittele tempejä pannussa, niin että ne ovat kauttaaltaan curryn peitossa.
  9. Tarjoa tempecurry kookosriisin ja pikkelöityjen kurkkujen kanssa.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Indonesialainen tempecurry. Vegaani

Jäikö nälkä?

19 kommentit

Glotter-Bäckerin 23.04.2018 - 12:55

Töykeän hyvän näköistä ruokaa (ja lounastunti lähestyy)!
Raaka-aineetkin on tosiaan niin simppelit, että kaikkea (paitsi pandaa) löytyy kotoa! Otan tempen tänään sulamaan niin voi huomenna kokeilla!

Sulla alkaa muuten olla annoskoot Markuksen tarvimalla tasolla, 3 pkt Tempeä 4:lle hengelle! About 300g per nessu? Tän on kyllä pakko olla santsattavan herkullista 😀

Niin ja mä haluan heti nyt matkustaa Indonesiaa, jos siellä ei kerran ruokaa tuhota korianterilla! XD

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 23.04.2018 - 20:03

Hahaa :DD Kyllä se kuulostaa aika isolta määrältä, mutta meille kahdelle upposi tuo määrä kahdella aterialla 😀 Hieman tuli santsattua. Ehkäpä tosiaan hieman pienempikin määrä riittäisi :D. Hih, se on totta, ei korianterin korianteria näkynyt saarilla :o. Ei multakaan pandaa täältä löytynyt tällä kertaa ;).

Vastaa
Lotta 10.04.2020 - 18:03

Jalotofun tempen pakkaukset on kyllä 125g pakkauksia, joten silloin ei henkeä kohden tule läheskään 300g

Vastaa
Glotter-Bäckerin 25.04.2018 - 13:05

Siis mun Curry ei kyllä näyttänyt noin herkulliselta vaan oli kalpakampaa, mutta maku oli kohdillaan! Mausteiden määrästä huolimatta ei ampunut yli, vaan tempen Oma maku pääsee myös esiin. Syötiin kaverina maapahkinäöljyssä paistettuja perunoita.

Korianteri-vapaasaari, jossa vain kasvisruokaa = mun unelma!!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.04.2018 - 21:10

ai oli? 😮 Mikäköhän siinä oli erilainen aines, kun mulla tästä tulee aina tosi tummaa 😮 ! MMm, mm, maapähkinäöljyperunat! Mutta mikä maapähkinäöljy, en ole nähnytkään? Hahah, sun todellakin pitäisi siis mennä Indonesiaan 😀

Vastaa
Glotter-Bäckerin 27.04.2018 - 11:08

Voi olla paistoaste tai sekin, ettei mulla oli keltasipulia ja soijakastike loppui kesken. Siis sellainen elintärkeä varanto pääsi loppumaan!

Ja maapähkinäöljy tulee tietty maapähkinävoipurkista! Avaamattoman purnukan pinnallehan kertyy öljyä, jonka vain kaadan talteen. Samasta purkista tuplahyöty, kun saa aromaattiset öljyt ja lisäksi vielä paksun raffinoidun maapähkinätahnan, joka on suoranaista dieettiruokaa – vähärasvainen ja runsasproteiininen 😉 Siitä vaan lusikalla pos… siis pataan.
Tää kyllä toimii vain, kun purkki on aitoa tavaraa eli 100-% maapähkinää. Jos tuotteeseen on lisätty muita kasviöljyjä ja emugloitu, ei rasva enäää erotu omaksi kerroksekseen.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.04.2018 - 21:14

:DD Totta, siihen kyllä erottuu sellainen kerros aina 😀 En koskaan ole ajtellut käyttää sitä sellaisenaan, vaan aina sekoittanut muun massan joukkoon. Opetat mua kyllä joka päivä 😀

Vastaa
Sallye 10.06.2018 - 21:02

Siis tämä ruoka! Niin hyvää, että heti ekan satsin loputtua piti vääntää uus. Näin on tosin käyny aika monta kertaa sun reseptejä kokeillessa Mun lähikauppojen niukkojen valikoimien vuoksi jouduin kummallakin kertaa korvaamaan tempen nyhtiksellä, mutta ehkä ens kerralla saan aikaseks haettua tempeä jostain.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.06.2018 - 02:41

<3 <3 Voi kiitos kommentista :)) Uskon kyllä, että nyhtikselläkin tulee tosi hyvää!

Vastaa
Tiina 26.06.2018 - 11:41

Voi tämä oli aivan ihanaa. Kiitos taas kerran upeasta reseptistä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.06.2018 - 23:18

Voi kiitos palautteesta :)!

Vastaa
Maija 2.07.2018 - 10:33

Voiko käyttää herne tempeä tuon härkäpavun sijaan? Vaikuttaakohan makuun?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.07.2018 - 15:35

Varmasti voit! Kaikki tempelaadut sopivat :).

Vastaa
Katri 2.09.2018 - 19:08

Olen tehnyt tätä currya jo monta kertaa ja joka kerta meinaa tulla itku, sillä se on vain niin herkullista. Kiitos tästä(kin) reseptistä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.09.2018 - 19:42

Oooh! Olipas ihana kommentti – kiitos! :))

Vastaa
Paniikki :) 29.06.2019 - 08:46

Riittäisköhän tuo annos kuudelle? Jos laitan 3 400gramman pakettia tempeä niin mites tuo curry? Onko sitä sitten liian vähän?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 30.06.2019 - 17:23

Riippuu vähän syöjien nälästä ja koosta :). Tää on just riittänyt neljälle, kun on ollut kaks miestä ja kaks naista. Kyllä mä 1½ kertaistaisin annoksen jos tän on tarkoitus olla ainoa ruoka kuudelle aikuiselle. Jos lapsia, niin saattaa juuri riittää. 3x400g paketin kanssa tuo curry on just sopiva :).

Vastaa
Jessica 20.08.2019 - 20:06

Voitko vinkata millä keksisi korvata maapähkinät ilman että maku kärsisi ihan kauheasti?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 21.08.2019 - 08:05

Hei! Käykö siis mikään muu pähkinä? 🙂 suolatut cashewpähkinät ois ensisijanen valinta, tai hasselpähkinä, mutta muuten melkeen sitten melkeen mitä vaan muita pähkinöitä tai siemeniä jos olet noille allerginen. 🙂

Vastaa

Jätä kommentti