Koti Kakut Hopeatoffee-vadelma-mutakakku

Hopeatoffee-vadelma-mutakakku

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Sisältä tahmaisen kosteaa suklaakakkua päällystettynä hopeatoffeista valmistetulla lakritsakastikkeella ♡. Kukapa voisi sanoa ei?

 Kuluneen viikon aikana olen kehitellyt reseptejä ties mihin lähtöön – yhteen sun toiseen suuntaan, mutta ainuttakaan en ole ehtinyt blogia varten valmistamaan. Kunnialliset lääkiskaverini, jotka eivät ole mitään hupivälivuosia pitäneet ovat juuri valmistuneet, ja oma kunniani on järjestää tarjoilut yhden näistä kavereista valmistujaisiin lauantaina.

Älä tee kuten minä, vaan tee kuten sanon ;). Älä siis levitä hopeatoffeekuorrutetta kuuman kakun päälle ja leikkaa kakkua kuumana, ellet todella halua näin valuvaa.

Hän toivoi suklaista jälkiruokaa, ja nyt ajatuksia pyöriteltynä yhä uudestaan ja uudestaan, olen päätynyt erittäin suklaiseen täytekakkuun, johon tulee lisäksi kahvia ja vadelmia mauiksi. Kenties toiseen kakkuun päätyy vielä hasselpähkinää. Lakritsaakin olisin halunnut kakkuun, mutta johonkin täytyy pistää stoppi. Lempparimaut eivät aina toimi kaikki yhdessä ;).

Tätä hopeatoffee-vadelma-mutakakkua olin halunnut pitkään valmistaa, kun kaapissa lojui ylimääräisiä hopeatoffeita ja pakastintakin on hyvä alkaa tyhjentää tulevan kesän marjasatoa varten. Oikeastaan ajatus kakkuun lähti joulun alla valmistetuista epäonnistuneista hopeatoffeefudgeista, jotka eivät koskaan jähmettyneet. Ja kun en osaa heittää mitään pois, niin jatkoin tätä hieman löysää fudgeseosta ja levitin vadelma-mutakakun päälle. Nyt on hyvä aika julkaista teille tämä resepti, jotta tekin pääsette nauttimaan jostain hyvin suklaisesta samalla, kun itse väkertelen viikonloppuna suklaatäytekakkujen (ja muiden tarjottavien) parissa :).


Hopeatoffee-vadelma-mutakakku

n. 20 cm vuoallinen. Kakku on hyvin makeaa, joten pieni pala varmasti riittää :).

Tarvitset

Mutakakkuun

100g voita
2 luomukananmuna
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
n. 1 dl pakastevadelmia

Hopeatoffeekuorrutteeseen

1 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
25 g voita
1 rkl siirappia
n. 10 hopeatoffeeta

Valmistusohjeet

  1. Kuumenna uuni 200 asteiseksi.
  2. Sulata voi.
  3. Vatkaa kananmunat ja sokeri nopeasti sekaisin – älä vaahdota. Lisää hieman jäähtynyt voi.
  4. Sekoita loput ainekset mukaan taikinaan siivilän läpi.
  5. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja ripottele päälle vadelmat.
  6. Paista n. 20 minuuttia keskitasolla. Kakun kuuluu tuntua joustavan pehmeältä, mutta ei juoksevalta.
  7. Anna kakun jäähtyä vuoassa.
  8. Valmista hopeatoffeekuorrutus: Mittaa ainekset kattilaan lukuun ottamatta hopeatoffeita. Kuumenna ja keitä seosta n. 20 minuuttia, kunnes seos paksuuntuu kinuskin tavoin. Jos käytössäsi on lämpömittari, niin seoksen kuuluisi saavuttaa 114 asteen lämpötila, jonka jälkeen poista kattila levyltä ja lisää hopeatoffeekarkit sekaan nopeasti sekoittaen. Kuorrutteen kuuluu olla paksuhkoa.
  9. Levitä kuorrute jäähtyneen mutakakun päälle ja anna jähmettyä.

Jäikö nälkä?

16 kommentit

Mallaspulla 25.02.2017 - 19:56

Aivan hurjan hyvännäköinen ja -kuuloinen kakku! Ja tuo valuvuus on vaan iso plussa 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 25.02.2017 - 20:12

Voi kiitos! 🙂 No sehän on, mutta ei niin kuvauksellista 😉

Vastaa
Minna Vuo-Cho 26.02.2017 - 09:22

Ihan pakko oli tulla katsomaan tuo överikakku. Näyttääkin tosi herkulliselta 🙂
Minä tosin aina vierastan suklaan ja lakritsin yhdistelmää (joku päähänpinttymä sekin), mutta vadelmat ja hopeatoffee kuulostaa ihan superherkulliselta yhdistelmältä.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 26.02.2017 - 09:36

Kiitos! Haha, sepä tuntuu olevan poikkeuksellista, mutta kullakin omat mieltymyksensä 🙂 Suklaa ja lakritsa kun on niin suosittua nykyään 🙂

Vastaa
minni / kokeileva keittiöni 26.02.2017 - 09:54

Ihana yhdistelmä! Mutakakku on suunnilleen ainoa asia, minkä osaan leipoa ja tällä saisikin siihen kiinnostavaa vaihtelua!

Vastaa
Minna - Ku ite tekee 26.02.2017 - 14:40

Kuola vaan valuu. En kestä tälläisiä ohjeita! Tai siis mun polvet ei kestä.

Vastaa
Merituuli 26.02.2017 - 17:48

Ihan älyttömän houkutteleva ohje ja ihan överi. Hienoja makuja porukassa! Meillä tykätään kovasti hopeatoffeista (miten niitä voi jäädä kaappiin?) joten tätä kokeilen kun kakkua kaivataan.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 26.02.2017 - 17:53

Kiitos 😀 Tai kun se hassu päivä sattuu, että hopeatoffeita jää yli 😀

Vastaa
Sirkku 26.02.2017 - 18:40

Nam, ihanan valuvan ja tahmean näköinen överiherkku!

Vastaa
Peggy 27.02.2017 - 00:28

Hopeatoffee on lyömätön suklaan kanssa. Valmistin isänpäiväksi överikakun ja melkein nuoltiin lautaset 😀 Tämä versio näyttää aivan suussa sulavalta, tykkään.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 27.02.2017 - 13:06

No on! Sunkin överikakkua kävin silloin ihastelemassa, ties vaikka olisinkin saanut siitä inspiraatiota? 🙂

Vastaa
Minna 21.04.2017 - 19:32

Tosi herkullista oli. Näyttävä lopputulos pienellä vaivalla ja hyvin riittoisa. Melko pieni pala riitti. 😉

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 22.04.2017 - 09:01

Kiitos! 🙂 Välillä on hyväkin, että kakku on riittoisa ;).

Vastaa
Taru 6.10.2019 - 02:31

Moikka Saara, kiitos reseptistä! Mulla jostain syystä kuorrute kovettui kakun päällä kivikovaksi. En ole koskaan ennen tehnyt vstaavanlaista kinuskia, mutta osaisitko sanoa missä meni vikaan? Olikohan mulla väärä lämpötila keittäessä vai mittasinkohan ainesosien suhteet jotenkin pieleen? Kakku syötiin joka tapauksessa kokonaan, eli ei kovin huonosti käynyt 😀 Kiitos ihanasta blogista!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.10.2019 - 19:27

Se varmaankin keittyi hieman liian pitkään, koska silloin se kovettuu enemmän. Nää on tosiaan aika haastavia nää toffeekuorrutteet juuri sen lämpötilan vuoksi eikä aina vaika ole suikaan sinussa.. Yritin selventää vielä ohjetta, että tosiaan kermaseos kuuluisi poistaa liedeltä, ja sen jälkeen lisätä vasta hopeatoffeet. Teitkö niin? Muuten sen pitäisi kyllä onnistua näin.. Mutta tosiaan välillä se on sellaista kemiaa.. 😀

Vastaa
Taru 13.10.2019 - 11:17

Ah, en huomannut että kattila olisi pitänyt poistaa liedeltä siinä vaiheessa, keittelin vielä hyvän tovin. No mutta maku oli hyvä joka tapauksessa! Ensi kerralla yritän viisaampana uudelleen. Kiitos vinkistä!

Vastaa

Jätä kommentti