Koti Arkiruoka Caprese-pasta

Caprese-pasta

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Olen jotenkin ihana hulluna balsamicoon ja erilaisiin viinietikoihin. Lorotan sitä siinä määrin salaatteihin ja kaikkeen mahdolliseen, että sama määrä saa Markuksen välillä irvistämään.

Erityisesti rakastan paksua ja makeaa balsamicoa, jota saa ostettua ihan valmiina, mutta keittiössä paljon viihtyvä kokki saa keitettyä helposti sellaisen itsekin balsamiviinietikasta (tai muusta viinietikasta) ja sokerista. Mukaan voi sekoittaa vielä hedelmää, kun haluaa valmistaa vähän erikoisempia makuja.

Näin kesän kunniaksi päätin valmistaa mansikkabalsamicoa ja seuraavaksi aion kokeilla mustikkabalsamicoa. Pikaruokaa pastasta saa, kun käyttää kaupan valmista paksua balsamicoa.

Balsamico, tomaatit, basilika ja mozzarella a.k.a yksi maailman simppeleimmistä ja herkullisimmista salaateista eli caprese-salaatti toimii aina. Siitä vain ei yksinään ole ihan ateriaksi. Kylkiäisenä erittäin hyvä. Niinpä lähdin vähän soveltamaan ja sekoitin joukkoon pastan.


Caprese-pasta – resepti

3:lle pääruoaksi

Tarvitset

250g spagettia
4 valkosipulinkynttä
kourallinen kuivaa leipää
2 tl chilihiutaleita
2 mozzarellaa (yhteensä 250g)
rasiallinen kirsikkatomaatteja (250g)
tuoretta basilikaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Joko valmista paksua makeaa balsamicoa (esim metsämarja- tai viikuna)

tai valmista itse:

Mansikkabalsamico:

2,5 dl balsamiviinietikkaa
1 dl mansikoita (pilkottuna)
½ dl sokeria
½ tl suolaa

Mittaa ainekset kattilaan ja keitä kasaan n. 10 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes kastike on paksumpaa. Painele kastike siivilän läpi.

Valmistusohjeet

  1. Keitä ensin balsamicokastike yllä olevien ohjeiden mukaan, jos haluat keittää itse.
  2. Siivuta valkosipulinkynnet ohuiksi. Paista runsaassa oliiviöljyssä keskilämmöllä pannussa, kunnes niistä tulee kullanruskeita. Pilko kuiva leipä kuutioiksi ja lisää pannulle. Lisää samalla hieman lisää oliiviöljyä ja lisää chilihiutaleet ja paista. Laita nämä sivuun hetkeksi.
  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  4. Kaada keitinvesi pois. Sekoita joukkoon sen verran balsamicoa, että spagetti juuri kuorruttuu sillä, mutta ei ui kastikkeessa.
  5. Revi joukkoon mozzarellaa. Halkaise kirsikkatomaatit ja sekoita joukkoon. Revi päälle basilikaa ja lorauta oliivöljyä sekä rouhi mustapippuria.

 

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

 

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Airi K. 2.07.2018 - 10:46

Laskin taannoin huvikseni, montako etikkapulloa keittöstä löytyy. Noin 12 erilaista. 🙂 Mutta kun niille on käyttöä…

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.07.2018 - 15:32

Haha, kuulostaa tutulta :DD.

Vastaa
Sari Atula 4.07.2018 - 14:30

Tuli taas oikein hyvää ohjeillasi ja oman kasvihuoneen yrteillä! Mansikkakin maistui balsamicossa hyvin. Vähän vaihtelua uusiin perunoihin 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.07.2018 - 18:23

Kiitos! :)) Ajattelinkin, että saat tähän yrttejä käyttöön ;).

Vastaa

Jätä kommentti