Koti Ajatuksia Blogin vuosi 2017 numeerisina arvoina

Blogin vuosi 2017 numeerisina arvoina

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Postaukset

Kirjoitin vuonna 2017 kaksisataaneljäkymeentäviisi (245) postausta. Oletan, että niistä vähintään 210 on reseptejä. Tammikuussa postasin joka päivä, mutta toiseksi eniten tuli postattua heinäkuussa (26 kpl), mikä on huvittavaa, sillä olin heinäkuun alussa kirjoittanut pitäväni heinäkuun taukoa bloggaamisesta… Oli näköjään vaikea tottua lomailuun.

Näistä 48 oli makeaa reseptiä (millä voi olla osuutta sen nousseen, numero jätettäköön nyt mainitsematta, vaatekoon kanssa), loput suolaisia. Kirjoitin viisitoista kaupallista yhteistyö-postausta ja viitisen #tuote/palvelusaatu – postausta.

Länsimaalainen ajattelutapa on niin kietoutunut numeroiden ympärille, että ajattelin itselleni, mutta myös teille lukijoille selkiyttää, mitä numeerisia arvoja blogin takana liikkuu. Oikeastaan koko idea lähti Ku ite tekee- Minnan ”Bloggaajan tulot vuonna 2017” -postauksesta. Numerot kun auttavat hahmottamaan maailmaa paremmin.

Enpä muuten hoksannut, etteivät numerot kuulu yhtä vahvasti joka kulttuuriin ennen Indonesiassa asumista. He eivät olleet lainkaan perillä tai edes kiinnostuneet tunneista, minuuteista, kilometreistä, asukasmääristä, i’istään jne…

Noniin, melkeen harhauduttiin taas Indonesiaan.

Blogiin käytettyjä tunteja on mahdotonta laskea. Joskus se on ollut kahdeksankymmentä, joskus kymmenen ja joulunalusviikolla neljä.

Kävijät

(Melkein) kaikkia kiinnostaa kävijämäärät. En sinänsä näe niissä mitään yksityistä, joten voin yhtä hyvin kertoa niistä.  Enpä ole hetkeen vieraillut google analyticsissä (se on aina jännittävä paikka), siispä sinne…

Vuoden 2017 alussa yksittäisiä kuukausikävijöitä oli 18 000.  Tasainen nouseva suora jatkui läpi vuoden, mutta pieni piikki tuli lokakuussa, ollen paras kuukausi, jolloin yksittäisiä kävijöitä oli yli 30 000 kuukauden aikana, ja joulukuussa tämä 30 000 kävijää jäi 506 ihmisen päähän. Paras yksittäinen viikko oli joulukuussa juuri sillä viikolla, kun en postannut kertaakaan. Tällä viikolla yksittäisiä kävijöitä oli 9799. Ja minä kun epäilin, että tämä postaamaton viikko näkyisi suurena droppauksena. Sivulatauksia vuoden aikana tuli lähes 800 000 ja yksittäisiä kävijöitä lähes 250 000.

Oho! En edes tiennyt, että määrät ovat näin kasvaneet. Toisaalta en tiedä, mitä tämä on muihin verrattuna, koska kuten sanottu, sitä pidetään aika yksityisenä tietona. Muistan vielä kun kesällä 2016 (pari kuukautta blogin aloittamisen jälkeen) ihmettelin, miten koskaan voin saada 1500 yksittäistä viikkokävijää (mikä oli Indieplacen vähimmäisvaatimus)..

Indieplacesta puheen ollen, ehdin kuulua viisi kuukautta kyseiseen mediaan, kunnes erosin.

Raha

Olen muuten kirjoittanut syksyllä 2016 postauksen, mitä ruokabloggaus maksaa. Tämä on melkoisen huvittavaa luettavaa nyt. Pidin tuolloin 1500 euroa isona satsauksena blogiin…

Kuten olen kertonut, niin perustin firman, jota kautta pyörittää blogiin/valokuvaukseen liittyviä menoja/tuloja. Tuloja olen saanut noista viidestätoista kaupallisesta yhteistyöpostauksesta, Jennin assaroinnista, mutta suurimmaksi osaksi tulot ovat koostuneet firmoja varten erikseen tuotetuista valokuvista.

Viime vuonna tein isoja satsauksia kamerakalustoon ja valokuvauskursseihin. Jota kuinkin sen verran olen valokuvauksella ja bloggaamisella tienannut, että olen kattanut niillä suurimmat tähän liittyvät menot. Kamerakalustoon upposi lähes 6000 euroa objektiiveineen varusteineen päivineen ja valokuvauskursseihin (sis. verkkokurssit ja matkakulut) toisen samanmoisen potin. Verkkopalvelin ja kirjanpitopalvelut maksavat yhteensä noin 1000 euroa vuodessa. Rekvisiittaan kuluneesta rahasta ei ole haisua, mutta alla voit lukea rekvisiitan määrästäni…

Ihan kaikki ei sentään kulunut. Vuoden lopussa nostin itselleni jäljelle jääneistä rahoista ensimmäistä kertaa palkkaa firman tililtä. Kaiken maailman vähennysten jälkeen omalle tililleni kilahti 322 euroa.

Onneksi tämä ei tule olemaan pääasiallinen elinkeinoni :D. Blogi ja valokuvaus on hauska tapa saada lisätienestiä valvomatta öitä (=sairaalapäivystykset), millä kustantaa tämä hupi.

Fun facts

Omistan nykyään 53 keittokirjaa. Kyllä, selailen niitä kaikkia vähän väliä.

Jääkaapissani on keskimäärin vapaata tilaa kahden maitotölkin verran.

Pakastimessani on keskimäärin tilaa yhdelle tofupaketille. (Pakastimen lokerot on jo jesaroitu muutamaan kertaan kasaan niiden hajotessa suuresta täyttömäärästä.)

Omistan 138 erilaista lautasta/kulhoa (isosta pieneen), jotka on ostettu valokuvausta varten.. Lisäksi noin kaksikymmentä kuvausalustaa. Sitten löytyy vielä erilaisia mukeja, juomakuppeja, aterimia, kattiloita, vuokia, leikkuulautoja, lasipurnukoita, liinoja… Pyörryin jo lautasten määrästä, joten jätin laskemisen sikseen. Muistan kyllä ennen laskeneeni, että kuvauksellisia pikkulusikoita omistan yli neljäkymmentä (kaikki vielä lähes identtisiä). Lisäksi kaapeista löytyy tietysti ne ”normaali astiat”. Niin ja kun joku sanoi, ettei hänen yksiöönsä mahdu ruokapöytää, niin meidän kahden asuttuun kolmenkymmenen neliön yksiöön mahtu kaksi ruokapöytää.

 

Jäikö nälkä?

10 kommentit

Anneli 7.01.2018 - 11:22

Hih,nämä on hauskoja postauksia. 😀 Mutta niin täyttä totta, ei tämä bloggaaminen ole mikään kultakaivos. ;D

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.01.2018 - 21:46

haha 😀 Eikä sen kai kuulukaan olla, positiivista on, että tästä jotain voi edes tienata kattaakseen huvin :).

Vastaa
Sari Atula 7.01.2018 - 13:02

Arvostan rehellistä tilitystä tästä kaikesta blogitouhusta! Lisäksi arvostan kuvavalintojasi tähän tärkeään postaukseen 🙂 Vaikka usein yrität antaa vaikutelmaa, etteivät pienet haukkumme kovasti kiinnosta, niin jotain muuta voi päätellä määrästä, millä he esiintyvät kuvissasi 🙂 Tervetuloa vain kuvaamaan heitä lisää!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.01.2018 - 21:48

He ovat kyllä erittäin kauniita ja kuvauksellisia, mielellään kuvaan heitä! :)).

Vastaa
Tuuli 7.01.2018 - 19:21

Haluan kiittää sinua mahtavasta blogistasi, löysin tieni tänne joulukuussa ja olen siitä ikionnellinen. Melkein kaikki reseptisi olen kahlannut läpi ja en malta odottaa, että pääsen niitä testailemaan. Ainakin kikherne tikka masala oli huippuhyvää! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.01.2018 - 21:49

Oho, siinä on ollut aikamoinen homma! Vau, kiitos :)). Toivottavasti löytyy muitakin uusia kivoja reseptituttavuuksia!

Vastaa
Heli S. 8.01.2018 - 02:16

Mä olen harkinnut blogin aloittamista, mutta koska varmasti kuvaisin ruokajuttuja niin mullakin olisi siiten varmaan miljoona lautasta ja pikkulusikkaa. Täytyy harkita uudestaan… 😀 no ei, kiinnostavia lukuja ja kiva että kerrot niistä. En oikein ymmärrä miksi kävijämääriä tai edes sitä mitä bloggaaminen kustantaa/tuottaa pitäisi salailla. Ainahan ”making-of” on kiinnostavaa! Tuo sun postausten tahti on kyllä hurja! Mutta onneksi teet tätä 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 9.01.2018 - 18:04

Haha 😀 Niin kyllä helposti käy, mutta ei onneksi suinkaan kaikilla ole tällaisia varastoja. Jos on yhtään ”kaikki tai ei mitään”-tyylinen henkilö, niin sitten vaara on suuri. Ainahan blogin voi kokeilla aloittaa ja nähdä mihin se vie :).

Vastaa
Glotter-Bäckerin 8.01.2018 - 16:16

Tarkoittaako yksittäinen kävijä siis vierailujen lukumäärää vai vierailijoiden (IP-osoitteiden lukumäärää)? Siis lukeeko blogia kuukaudessa 18 000 ihmistä vai 18 000 kertaa?

Kiinnosti, kuinka paljon väkeä täällä (jälkiään jättämättä) liikkuu.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 9.01.2018 - 18:01

Haha, nimenomaan, se on välillä pelottavaa nähdä, paljonko täällä käy ihmisiä, ja kuinka vähän kuitenkaan ihmiset kommentoivat. Kommentointi ei vain taida olla suomalaisten juttu. Tarkoittaa nimenomaan yksittäisiä IP-osoitteita. Tosin jos henkilöllä on eri netti puhelimessa ja eri netti kotona, niin voi olla näin yksi henkilö lasketaankin kahdeksi. Kun hän käy vaikkapa työpaikan koneella, niin muuttuukin kolmeksi.. Eli ei se ole mikään totaalinen luku, mutta suuntaa antava :).

Vastaa

Jätä kommentti