Bloggaamisen ammattimaistuminen ja kaupallistuminen

”Onko sulla firma, jonka kautta laskutat?”

”Anteeksi, mutta taidat olla erehtynyt. Eihän mulla ole mitään firmaa. Mulla on vain blogi.”

Viime marraskuussa sain sähköpostitse yhteistyöehdotuksen jostakin kahvikampanjasta, ja viesti päättyi tuohon kysymykseen. Omaan vastaukseeni en saanut enää vastausta. Vaikutin varmasti täysin epäammattimaiselta puuhastelijalta.

Jäin pohtimaan, mitä tämä oikein tarkoitti, miten niin firma? En tuntenut montaakaan bloggaajaa, jolta olisin tätä voinut kysellä. En tiedä, miten päädyin kaikkien tuntemattomien bloggaajien joukosta valitsemaan juuri Liemessä- Jennin, jolta rohkaistuin kysymään ja samalla päädyttiin keskustelemaan pitkään puhelimitse kaikesta muustakin. Onneksi satuin poimimaan juuri Jennin, sillä seuraavan kerran Jenni soittikin minulle päin ja ehdotti jo keittokirjan tekemistä yhdessä!

Keittokirjadiilin lisäksi sain selville, että kyllä tosi monella bloggaajalla on oma firma.

Blogini aloittaessa kesällä 2016 en ollut lainkaan perillä siitä, miten ammattimainen tämä blogimaailma nykyään on. Muuten en olisi varmaan koskaan uskaltautunut heittäytyäkään mukaan kaikkien huippuhienojen blogien jatkeeksi. Olinhan lukenut ruokablogeja jo pitkään ja nähnyt kyllä tuotepaketteja ja yhteistyö-merkintöjä, mutta en ollut ajatellut niitä sen syvemmin. Pikku hiljaa blogin aloittamisen jälkeen ymmärsin, että yhteistöistä myös maksetaan palkkiota. No nyt selvisi, miksi bloggaamisella saattaa elää. Eihän kukaan elä saaduilla vaatteilla tai vohveliraudoilla.

Vielä muutama vuosi sitten ei blogin kirjoittamisella elänyt juuri kukaan. Hiljalleen viimeisen muutaman vuoden aikana isot yritykset ovat kuitenkin nähneet blogeissa potentiaalia omien tuotteidensa esilletuontiin. Näin blogeihin on  tullut vähitellen yhä enemmän yhteistöitä – tai kaupallisia yhteistöitä, kuten niitä kuuluu kutsuta. Yhteistyöstä saatava palkkio sitten riippuu hyvin monesta seikasta; itse bloggaajasta, blogin brändistä, yrityksestä, kävijämääristä ja yhteistyön laajuudesta, ja laadusta. Edelleen teen joskus epäkaupallista yhteistyötä (saan reseptistä vastineeksi esimerkiksi rasiallisen mansikoita tai parinkympien lahjakortin), koska haluan tukea pienemmän, mutta itseäni kiinnostavan firman näkyvyyttä. Kukin siis määrittelee itse, mistä hinnasta tekevät.

On myös lakipykäliin nojaavia ohjeistuksia blogien kaupallisista yhteistöistä (lue lisää: Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta). Niiden mukaan kaupallisuuden on oltava erittäin selkeästi merkittynä. Mikä on toisaalta erittäin hyvä, jotta toimitaan yhteisten pelisääntöjen mukaan. Ne lisäävät blogipostauksen ja kaupallisuuden läpinäkyvyyttä. Toisaalta samalla merkinnällä on sitten merkittävä myös saadun tuotelahjan perusteella kirjoitetut postaukset.

Nykyään monet helposti kuvittelevat kaiken olevan sponsoroitua. Kun vilpittömästi jaat hehkutuskuvan sosiaalisessa mediassa jostakin löytämästäsi mielenkiintoisesta tai herkullisesta tuotteesta, niin heti joku tulee kysymään, että teetkö yhteistyötä noiden kanssa. Pitäisikin varmaan alkaa käyttää #notsponsored-tägiä? Esimerkiksi monta kertaa mielestäni olisi hyödyllistä jakaa reseptien yhteydessä kuva esimerkiksi jostain oudommasta maustepussista tai maustetahnasta, jotta se olisi helpompi löytää. Mutta heti ajatellaan, että tämä on nyt joku maksettu mainos.

Kaupallisuus on samalla mahdollistanut blogilla itsensä elättämisen eli mahdollistanut tehdä intohimostaan ja unelmistaan ammatin. On syntynyt uusi ammattiryhmä; ammattibloggaajat. Kaupallisuus on samalla herättänyt tunteita suuntaan jos toiseen.

Itse koen kaupallisuuden niin kauan neutraalina, kun bloggaaja itse seisoo sanojensa takana, eikä anna firman maksavan palkkion vaikuttaa sanoihinsa. Kunhan bloggaaja säilyttää oman äänensä, intohimonsa ja aitoudensa. Kunhan bloggaaja valitsee yhteistyökumppaninsa tarkoin. Kunhan yhteistöitä tehdään vain niistä tuotteista ja palveluista, joista olisi muutenkin voinut kirjoittaa, joita muutenkin arvostaa ja joiden takana voi itse täysin seistä. Ja kunhan itse tuote myös istuu blogiin. Vaikka arvostaisin kovasti jotakin muotisuunnittelijaa, niin mitäs se tekisi ruokablogissa? Yhteistyöehdotuksille on opittava myös sanomaan ei, jotta blogista ei tule epäuskottava kaupallinen kanava.

Tietysti kaupallisuus on siinä mielessä aikas positiivista, että se on keino ansaita kaikista näistä monista kymmenistä viikkotunneista taskurahaa itselleen, jonka sitten voi sijoittaa vaikka laadukkaampaan palvelimeen (= nopeampi sivusto), parempaan kameraan ja objektiiveihin (= paremmat kuvat), uuteen kuvausrekvisiittaan (vaihtelevuutta ja mielenkiintoa kuviin) tai kursseihin (= itsensä kehittäminen esimerkiksi valokuvauksen ja ruoanlaiton saralla).  Nautin kivoista yhteistyöehdotuksista myös siksi, että niiden kautta pääsee usein tutustumaan johonkin uutuustuotteeseen tai pääsee haastamaan itsensä. Kun joku kertoo sulle, että nyt olisi aika tehdä pavuista ruokaa, niin on helpompi fokusoituakin, kun on joku selkeä teema saneltu.

Ja niinhän siinä kävi, että minunkin oli kiikutettava paperit patentti-ja rekisterihallitukseen firman perustamiseksi. Näin minustakin tuli yrittäjä.

Pidemmän päälle tasokkaan ja usein päivittyvän blogin pitäminen ilman kaupallista puolta on käytännössä mahdotonta. Vaikka blogia on kuinka ihana kirjoittaa ja jakaa aina uusia toinen toistaan herkullisimpia reseptejä, niin ikävä fakta on, kuten äitinikin minulle huomautti, että en voi vain lopullisesti heittäytyä kirjoittamaan blogia täyspäiväisesti. Jostain se vuokra, laskut ja ruoka maksettava. Opintojen ohella tämä on vielä jota kuinkin onnistunut elämiskulujen ollessa kohtuupienet.

Kyllähän lääkärillekin maksetaan mojovat korvaukset heidän tekemästään työstään. Joillekin se on niin suuri intohimo, että he voisivat periaatteessa tehdä sitä ilmaiseksi. Silti tehdyllä asiakastyöllä on asiallista tienatakin, eikä kenenkään intohimoa pitäisi hyväksikäyttää (tämän olen oppinut elämässä monta kertaa kantapään kautta). Tietysti bloggaajat nähdään siinä mielessä eri asemassa, että bloggaajaksi ei ole koulutusta. Ei ole ollut vaikeita pääsykokeita, seuloja tai tenttejä. Eli bloggaajan ei nähdä samalla tavalla ansainneen työtään. Kuitenkin juuri siinä mielessä bloggaaminen on ihan huippujuttu, että kuka tahansa voi todellakin aloittaa blogin! Kenellä tahansa on periaatteessa mahdollisuus tehdä intohimostaan edes sivutoiminen tulonlähde blogin avulla. Sehän on juuri sitä itsensä työllistämistä parhaimmillaan. Toiseksi olen viime aikoina usein kuullut bloggaamisen olevan helppo tapa ansaita rahaa. Noh, onneksi tätäkin on jokaisen mahdollista kokeilla itse.

Blogia ei missään nimessä tulisi perustaa tai pitää dollarin – tai euronkaan – kuvat silmissä. Siinä tapauksessa minunkin olisi parempia läksiä tästä täyspäiväisesti oman alani hommiin. Blogia pidän puhtaasta intohimosta, halusta auttaa ja jakaa keittiöinnostusta, kasvisruokainspiraatiota ja herkullisimmista herkullisimpia reseptejä kuvien ja ohjeiden muodossa. Blogi ei kauaksi kanna, jos aiheesta ei ole jopa hullun paljon kiinnostunut. Rakkaudesta lajiin.

Parasta bloggaamisessa ovat ehdottomasti te lukijat ja teidän kommentit. Olisi tylsää ja epämotivoivaa kirjoittaa yleisölle, joka ei reagoisi mitenkään, vaikka siitä saisikin tienestinsä. Lukijat, yhteisö ja blogin kautta saadut uudet kaverit ovat ehdottomasti koko jutun suola. Se on se kantava voima, joka ajaa eteenpäin.