Koti Gluteeniton Banoffee-raakapiirakka (V, GF)

Banoffee-raakapiirakka (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Raaka snickers-neliöt osottautuivat melkoiseksi menestykseksi niin omani kuin lukijoidenkin mielestä. Erityisesti innostuin tuosta terveellisestä ja herkullisesta kinuskitäytteestä, joka on siis valmistettu taateleista. Miksen aiemmin ole luottanut siihen, että raakaleivonnaiset voivat olla oikeasti noin hyviä?!

Tai no olenhan valmistanut esimerkiksi tosi hyvän avokado-limeraakakakun, mutta sitä en edes osannut laskea raakaleivokseksi, kun lähdin tekemään vain yhdestä lempijäätelöstäni kakkua :D.

Paksun taatelikinuskin koskettaessa kieltäni alkoi päässä surrata vaikka mitä ideoita, johon sitä voisi hyödyntää. Oikeastaan kaikkeen, mihin tarvitaan paksua keitettyä kinuskia. Joskus fariinisokerista ja kermasta keitetyllä supermakealla kinuskilla on paikkansa, kuten vaikka jäisten puolukoiden tai muun happaman kanssa, mutta ikinä en ole ihan ymmärtänyt klassista banoffee-pieta, jossa ei ole mitään muuta kuin makeaa; banaaneja, kinuskia ja kermavaahtoa. Kun banaanit korvaa marjoilla, niin tilanne paranee, mutta sehän ei ole enää banoffee. Niinpä itse banaanit tarvitsevat mielestäni kyllä jotain vähän vähemmän makeaa kinuskia. Tässäpä siis ratkaisu!

Pistetään sitten samalla kerralla koko banoffee-pie ravitsevampaan kuntoon. Perinteisen vehnäjauho-voi-sokeri-piirakkapohjan sijaan valmistin nopean raakapohjan kaurasta ja mantelijauhoista. Oikeasti valmistin sen kyllä siksi, ettei uunia tarvitsisi vain pohjaa varten lämmittää. Ja siksi, etten pidä piirakkataikinan valmistamisesta ja kaulimisesta superohueksi. Raakapohja on paljon helpompi ja muotoutuvampi, näin omasta mielestäni.

Heittäydyin ehkä liiankin raakatuulelle, koska valmistin piirakan päälle kermavaahdon kookoskermasta. Se ei loppujen lopuksi istunut tähän makumaailmaan ollenkaan, ja yritin kaapia sen mahdollisimman hyvin pois, ja valmistin perinteisen kermavaahdon piirakan päälle, jolloin piirakkaa ei virallisesti voi enää kutsua raakapiirakaksi, mutta mitä sitten?

Jos tiedät rakastavasti kookoskermavaahtoa, etkä välitä siitä, että makumaailma muuttuu trooppisemmaksi, niin siitä vaan.

Vein piirakan mukaan vanhemmilleni kylään, jotka erittäin makealle persoina ja perinteisen banoffeen suurimpina rakastajina totesivat, että piirakka on oikein hyvää, jos sitä ei kutsu banoffeeksi, ja se sopii ennemmin välipalahetkiin kuin varsinaiseksi jälkiruoaksi.

Asiassa oli ytyä, sillä taatelikinuski kun ei ole lainkaan yhtä makeaa kuin oikea kinuski, ja se on juuri kinuski, joka tekee banoffeesta banoffeen makuisen. Kyseinen banoffee maistuu tietysti enemmän taatelilta ja banaanilta kuin kinuskilta ja banaanilta, mutta ovat taatelit ja banaanitkin melkoisen hyvää yhdessä! Ja omaan suuhuni aivan riittävän makeaa. Vahempani taisivat olla väärä kohderyhmä arvostamaan terveellisempiä raakaleivonnaisia :D.


Banoffee-raakapiirakka

n. 20 cm piirakkavuoallinen. Kuten sanottu, itse en pitänyt kookoskermasta tässä, mutta jos haluat ehdottomasti raakaversion tai tiedät pitäväsi kookoskermasta, niin valitse se. Muussa tapauksessa suosittelen ihan vatkattua (soija)kermaa.

Tarvitset

Pohjaan

3/4 dl mantelijauhoja/-jauhetta
3 dl kaurahiutaleita
2 rkl sulatettua kookosöljyä
2 rkl vaahterasiirappia
ripaus suolaa

Taatelikinuskiin

250g kivettömiä taateleita
½ dl kiehuvaa vettä
ripaus suolaa
1 kypsä banaani

Päälle

2-3 banaania
2 dl (soija)kermaa TAI 2 dl yön yli jääkaapissa ollutta kookoskermaa + ½ rkl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria (jos haluat 100% raakaversion, niin korvaa vaahterasiirapilla)

Valmistusohjeet

  1. Valmista pohja. Mittaa kaurahiutaleet tehosekoittimeen ja aja jauhomaiseksi. Mittaa loput ainekset joukkoon ja soseuta tasaiseksi. Painele piirakkavuoan pohjalle.
  2. Tee taatelikinuski: Kaada taateleiden päälle kiehuva vesi ja jätä likoamaan 10 minuutiksi. Vaikka käytin hyvin makeita ja pehmeitä taateleita, niin tee, jotta taateliseoksesta tulee vähän pehmeämpää.
  3. Kaada taatelit vesineen tehosekoittimeen. Lisää banaani. Soseuta. Levitä pohjan päälle.
  4. Siivuta banaanit ja asettele taatelikinuskin päälle.
  5. Vatkaa kerma vaahdoksi. Jos käytät kookoskermaa, anna sen jähmettyä yön yli jääkaapissa. Vatkaa vaahdoksi ja sekoita joukkoon vaniljasokeri ja kardemumma. Jos käytät soijakermaa, niin varmista, että se on ollut kylmässä ja vatkaa vaahdoksi. Mausta sekin vaniljasokerilla.
  6. (Koristele halutessasi rouhitulla tummalla suklaalla ja pähkinöillä.)

Pähkinätön versio: Korvaa mantelijauhot lisäämällä kaurahiutaleiden määrää.

Jäikö nälkä?

5 kommentit

Jenni 31.03.2017 - 07:33

Näyttää niiiiin hyvältä! Mäkin oon hurahtanut tuohon taatelikinuskin hienouteen, se on just sopivaa siinä ei-niin-makeudessaan!
Mulla on ollut jotenkin huonoja kokemuksia banoffeesta (ne kaikki kaks kertaa) aikoinaan, ekallakerralla se oli niin överimakeaa että rupesi ällöttään ekan lusikallisen jälkeen ja tokan kerran yritin tehdä itse ja keitin kondensoitua maitoa epäonnistuneesti, jolloin kinuskista tuli aikas löysän puolesita ja se oli enemmänkin keittoa piirakkapohjalla

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 31.03.2017 - 15:01

Mä niin tiedän kans noi molemmat tilanteet 😀 Kinuskikeiton ja överimakean banoffeen. Kiitos Jenni! :))

Vastaa
mika 12.05.2017 - 12:47

Nam! Helppo ja vähän terveellisempi, luulen että uppoaa jälkikasvuunkin ! Kiitos tästä

Vastaa
mika 12.05.2017 - 12:49

Ai niin ja manteleita sietävä, mutta muuten pähkinöille allerginen puoliso arvostaa pohjaa 🙂 Yleensä kun raakakakkujen pohjaan tungetaan pähkinöitä

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 12.05.2017 - 12:56

Kiitos Mika! Tää on ainakin saanut paljon kiitosta monelta saralta, joten luulen, että maistuu myös lapsille 🙂 Hyvä, että pähkinättömyys miellytti! Vaikken itse ole pähkinäallerginen, niin en silti hirveästi välitä pähkinäpohjaisista raakakakuista, ja ajatellen myös pähkinäallergisia koitan vältellä pähkinöitä pohjissa.

Vastaa

Jätä kommentti