Koti Jäätelöt Banaanijäätelöpuikot (V, GF)

Banaanijäätelöpuikot (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Banaanijäätelöpuikot

Olen niin niin rakastunut banaanijäätelöön!

Ette tiedäkään, että pakastimestani löytyy aina, siis aina, puolikkaita pakastettuja banaaneja (ilman kuoria). Niistä voi sitten tehdä banaanijäätelöä eli nice creamia, jos jaksaa kaivaa tehosekoittimen esille, TAI parempaa, imeskellä ihan sellaisenaan.  Parempaa siksi, että vaivattomampaa jäätelöä ei ole – paitsi kaupasta valmiina ostettu.

Tätä vinkkiä olen viljellyt nyt kavereille, ja jokainen on ihastunut pakastimen kypsentämään ja pehmentämään banaaniin. Aiemmin kun olen ehdottanut nice creamin tekemistä, niin se tuntui jo monille turhan työläältä.

Eihän pakastin varsinaisesti banaania tietenkään kypsennä, mutta se muuttaa sen makua kypsemmäksi ja makeammaksi ja rakennetta pehmoiseksi ja silkkiseksi – jäätelön kaltaiseksi.

Kun vielä iskee banaaniin jäätelötikun ennen pakastamista, niin syöminen on hieman helpompaa.

Olen myös täysin varma, että lapset rakastaisivat tätä terveellistä herkkua myös. Luksuksempi versio valmistuu, kun jäiset banaanit dippaa suklaaseen.

Namii, taidanpa hakea yhden banaanijätskin taas pakkasesta :).


Banaanijäätelöpuikot – resepti

Banaanijäätelöpuikot

Eipä tämä taida edes reseptiä kaivata.

6 banaanijäätelöpuikkoa

Tarvitset

3 banaania
(n. 100g sulatettua, valitsemaasi suklaata)
(strösseleitä)

Valmistusohjeet

  1. Kuori ja halkaise banaanit.
  2. Pistä banaaneihin jäätelöpuikko, jos haluat (löytyy ainakin askarteluliikkeistä).
  3. Pakasta vähintään yön yli.
  4. Dippaa banaanit halutessasi sulatettuun suklaaseen ja koristele strösseleillä.
  5. Banaanit voi pakastaa myös uudestaan suklaaseen dippauksen jälkeenkin.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Banaanijäätelöpuikot

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Elina 29.06.2017 - 10:20

oh! kiitos vinkistä 🙂 näyttää herkulliselta, pitää ehdottomasti kokeilla!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 29.06.2017 - 17:13

Hyvä, jos tästä oli iloa 🙂 Tää on ainakin niin helppo vinkki, että sitä voi kokeilla vaikka heti :)!

Vastaa
Satu, hyvää ruokaa-blogi 2.07.2017 - 21:27

Pitänyt jo monta kuukautta heittää blogiin tämä vinkki, mutta aina se on jäänyt. Ehkä vielä kesän aikana tulee itsekin koristeltua kunnolla jäiset banaanit, että niistä saisi kuvankin. Ihanat kuvat sinulla niinkuin aina 🙂 Makoisaa kesää Saara 😉

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.07.2017 - 22:59

Kiitos Satu <3 On "reseptejä", joita itse käyttää jatkuvasti, mutta eipä juuri sen takia ole saanut lisättyä blogiin :D. Jäiset banaanit on niiin herkkua! Samoin sinulle ihanaa ja maukasta kesää! 🙂

Vastaa

Jätä kommentti