Koti Valokuvaus 10 ruokakuvausvinkkiä, jotka auttoivat paremmaksi kuvaajaksi

10 ruokakuvausvinkkiä, jotka auttoivat paremmaksi kuvaajaksi

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Kun viime kesänä aloitin ruokakuvausharrastuksen (pakko oli, kun kerta halusin kirjoittaa ruoasta), niin otokset olivat melko huvittavia. Samalla näin Pinterestissä ihan tajuttoman hienoja ruokakuvia, ja sanoin Markukselle, että tuollaisia haluan oppia vielä joku päivä ottamaan. Markus vain nauroi, että niin vissiin tulee tapahtumaan. En mitenkään loukkaantunut, sillä nauroin epärealistiselta tuntuvalle tavoitteelle itsekin.

Nyt näin vuoden päästä ollaan tultu kyllä hirvittävän paljon eteenpäin niistä ensimmäisistä kuvista. En sano, että olen mitenkään Pinterest huippukuvien tasoa, mutta paljon enemmän oikeassa suunnassa. Nyt jo uskon pääseväni tuohon tavoitteeseen.

Haluan alkaa jakaa vinkkejä myös sinulle. Olen jo viime lokakuusta asti miettinyt kirjoittavani ruokakuvauksesta. Tuolloin tosin tiesin, etten ollut vielä kovin hyvä, mutta hyviä vinkkejä minulla silti oli. Kirjoittaminen aiheesta kuitenkin tökki, koska en kokenut olevani oikea ihminen kirjoittamaan. Pitäisi olla vieläkin parempi.

Nyt luulen olevani jo jonkun verran hyvä, ja olen taas varmaan unohtanut jo ne alkutaipaleen vinkit, koska ne todennäköisesti istuvat minussa jo niin syvässä, etten ymmärrä ajatella niitä.

Yritän kuitenkin muistella lokakuuhun, ja miettiä, mitä olin silloin oivaltanut hyvistä ruokakuvista. Nämä vinkit ovat hyvin perustasoa, mutta kun ensi kertaa aiheesta kirjoitan, niin kirjoitan sitten ihan niistä perusjutuista, joista on paljon iloa aloittelevalle harrastelijalle.

Ensimmäinen tärkein seikka, jonka tajusin oli, että ei ole olemassa vain yhtä oikeaa ja hyvää kuvaa. Samasta kohteesta saa vaikka sata täydellisen hienoa kuvaa. Itse ainakin yritin liikaa miettiä, mikä nyt on se kaikista oikein tapa kuvata ja jumituin siihen pohdintaan.


Ruokakuvausvinkit x 10

1. Kuvaa RAW-muodossa

Tätä asiaa olin kuullut ja lukenut monen monta kertaa, mutta en silti ymmärtänyt, miksi kuvaisin RAW-tiedostoina, kun ne vievät niin älyttömän paljon tilaa ja jpeg-kuvistakin saa ihan hyviä. Jpeg-kuvista saa kyllä hyviä, ja ne toimivat hyvin esimerkiksi matkustaessa kun kameraan on mahdutettava paljon kuvia. Raw-kuvat sisältävät kuitenkin huikeasti enemmän tietoa, ja pystyt pelastamaan kuvista yli-tai alivalottuneita osioita kuvanmuokkauksessa. Raw-kuvat vaativat kuitenkin sen, että ne käytetään jonkun niitä lukevan ohjelman kautta ja tallennetaan jpeg-muotoon ennen kuin niitä voi katsella.

Tämä osoituksena siitä, kuinka paljon dataa pimeästäkin kuvasta voi pelastaa. Vasemmalla kuva suoraan kamerasta, mutta raw-kuva sisältää niin paljon tietoa, että tummat aluet saa hyvin pelastettua. Oikeanpuoleisessa kuvassa nostettu varjoalueita ja yleisesti valon määrää.

2. Opettele kuvaamaan manuaalilla

Tämä ei ole kylläkään lokakuinen vinkkini, koska olen opetellut kuvaamaan manuaalilla vasta Kreetan ruokakuvauskurssini jälkeen. Ennen kurssia kuvasin yleensä aukolla tai sitten ihan P-asetuksella, eli asetuksella, jossa pystyin säädellä vain valotuksen määrää. Manuaalikuvaus on kuitenkin ollut yksi isoin steppi, jolla olen saanut kuvistani parempia. Manuaalilla saat täyden kontrollin kuvistasi. Esimerkiksi tummat ruokakuvat eivät olisi onnistuneet ilman manuaalikuvausta, koska ainakin oma kamerani pyrkii automaattisesti tekemään kuvista valoisia.  En kuitenkaan käy läpi nyt näitä kolmea elementtiä; aukkoa, valotusaikaa ja ISO-arvoa, koska niistä pitäisi kirjoittaa täysin oma postaus ja niiden teoria on varmaan useimmille selvä? Huikkaa, jos tämä asia kiinnostaa :). Mutta vaikka ne teoriassa olivat selviä minullekin, niin en silti uskaltanut alkaa kuvata manuaalilla ennen kuin ymmärsin, mikä voima sillä on.

3. Valokuvaa aina, kun on mahdollisuus ja opi epäonnistumisista

Tuntuu hölmöltä ja itsestään selvältä vinkiltä, mutta paremmaksi kuvaajaksi ei tule kuin virheitä tekemällä ja niistä oppimalla. Tähän taas tarvitaan jatkuvaa valokuvausta. Olen oppinut, miten perusvarma ja hyvä ruokakuva kuvataan, mutta edelleen epäonnistun ja usein, kun lähden kokeilemaan jotain uutta. Mutta uutta ei opi, jos ei uskalla yrittää. Eikä löydy sitä omaa tyliäkään.

4. Valon suunta

Taatusti hyvä tulee, kun antaa valon tulla sivusta tai viistosti sivusta. Näin kuvaan saa varjoja. Tein monta kertaa sen virheen, että käytin ylhäältä päin tulevaa valonlähdettä (kuten näissä kurpitsakorvapuusteissa) tai kuvaajan takaa tulevaa valoa (kuten tomaattikeitossa). Näin kuvista tulee flatteja, eikä niihin muodostu tarpeeksi syvyyttä.

Myös takavaloa eli kohteen takaa tulevaa valoa kannattaa kokeilla erilaisen tunnelman luomiseksi.

Uunikuivattu tomaatti-rucolapestopasta

5. Mieti, mikä on kuva highlight

Yhdessä kuvassa ei pitäisi olla montaa fokusta. Kuvassa pitää olla se yksi juttu, mihin huomion tulisi kiinnittyä ja muu kuvassa on vain tarinan tueksi. Onko se hunaja, joka valuu pannukakkupinoa pitkin, onko se kiiltävä suklaaganache vai se tyyli, jolla se ganache on levitetty. Onko se täytekakun koristelu vai sisus.

Tapenadepasta. Vegaaninen ja helppo resepti.

Halusin katseen kiinnittyvän tomaatteihin sekä spiraalinmallisesti kierritettyyn pastaan.

6. Älä kuvaa liian läheltä

Ellet tarkoituksella hae makrokuvaa. Jos kuvaat annoksen liian läheltä, katsoja ei enää ehkä ymmärräkään, mikä kuvassa on kyseessä.  Makro- eli lähikuvaus sopii erinomaisen hyvin kuitenkin raaka-ainekuviin.

7. Kuvakulma

Onko ruoka parempi kuvattuna sivusta, päältä vai viistosta? Päältä otetut kuvat toimivat lähes aina ja ovat suosittuja Instagramissa sekä Pinterestissä. Ne ovat myös helppoja, koska ei tarvitse miettiä, mitä taustalla on. Kuitenkaan esimerkiksi täytekakkuihin tai hampurilaisiin tuo kuvakulma ei tuo esiin ruoan ”highlightia”.

Japanilaiset Portobellohampurilaiset. Vegaani.

8. Sommittelu

Tämäkin vaatisi monta omaa postaustaan. Helppo vinkki, jolla kuvasta tulee heti mielenkiintoisempi on välttää asettamasta pääroolissa olevaa ruokaa keskelle kuvaa. Seuraava valokuvauksen peruskulmakivi on ajatella mielikuvitusruudukko kuvan päälle. Ajattele kuvaan kaksi pystyviivaa ja kaksi vaakaviivaa niin, että ne muodostavat ruudukon. Kun suurimmat kohteet asettelee suurin piirtein näiden viivojen risteyskohtiin tai viivoille, niin kuva toimii heti paremmin. Näiden perusvinkkien oppimisen jälkeen on aika antaa valta omalle visuaalisuudelle ja sääntöjen rikkomiselle.

Kun kuvaat sivusta, niin aseta jotakin pääkohteen eteen sekä taakse.

Anna osan rekvisiitasta ja elementeistä leikkaantua kuvasta pois – tai ihan itse pääkohteenkin.

9. Jalustalla kuvaaminen

Jalusta antaa vapautta sommitella, kun kuvaruutu pysyy paikallaan. Olen kuitenkin itse laiska käyttämään sitä. Se, mihin jalustaa kuitenkin käytän, on kun haluan kuviin itseni tai käsiä (eikä Markus ole kotona). Tuomalla käsiä tai ihmistä mukaan kuviin saat heti vähän erilaisia kuvia.

Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

10. Lightroom kuvankäsittelyyn

Lightroomin voima on aivan käsittämätön. Sitä on on paljon, paljon helpompi oppia käyttämään kuin Photshopia. Se on intuitiivinen ja sillä pystyy helposti kokeilemaan, erehtymään ja korjaamaan. Lightroomiin voi ostaa myös presetejä. En suosittele kuitenkaan käyttämään niitä lopulliseen kuvanmuokkaukseen, jos haluat luoda jotain omaa etkä kopioida valmiiksi olemassa olevaa. Preseteistä saa kuitenkin käsitystä, mitä eri muokkausvaihtoehdot tuovat kuvaan. Lightroomista tulossa kokonaan oma postauksensa ensi viikolla.

11. Käytä luonnonvaloa ja kuvaa varjossa

Tärkein ja itsestäänselvin meinasi unohtua. Kotona kuvatessa sammuta muut valot ja käytä vain luonnonvaloa. Kodin lampuilla tulee vain keltaisia kuvia. Tiedän talven haasteet ja siksi olen hankkiut valokuvausvalon, joka ei kuitenkaan vastaa mitenkään luonnonvaloa. Luonnonvalonkin väri ja sävy vaihtelee vuoden- ja kellonajan mukaan.

Jos kuvaat ulkona, niin vältä suoraa auringonpaistetta ja kuvaa varjossa. Aurinko luo kuviin vahvoja kontrasteja ja menetät sävyjä. Toki auringon suoralla valollakin voi leikkiä, kuten alla :).

 

Kirjoitan mielelläni lisää valokuvauksesta. Nyt olisikin kiva tietää, mitä sinä haluaisit tietää tai oppia? 🙂

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Jäikö nälkä?

10 kommentit

Essi -St. Black 20.07.2017 - 18:11

Tosi hyvät vinkit! Allekirjoitan kaikki, sillä erehdyksen kautta minäkin opin nämä samat 🙂 mulla pinterestin sijaan tavoite on olla joskus yhtä hyvä kuin sinä 😀

Mä tosin käytän jalustaa melkein aina, koska sisälle tulee meillä niin vähän valoa.

Vastaa
Meri 20.07.2017 - 20:20

Heippa! Aivan ihanaa, että olet kirjoittanut tälläisen tekstin ja annat konkreettisia vinkkejä hyvien esimerkkien kanssa

Tällä hetkellä kuvailen vain iPhone 6s puhelimella, mutta haaveissa olisi kyllä ihan kameran ostaminen, mutta hirvittää se ajatus että mitään en sillä osaa tehdä.

Toivottavasti kirjoittelet vielä lisää valokuvauksesta.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 21.07.2017 - 11:10

Hei, kiitos sulle 🙂 Monet vinkit ja tekniikat sopii myös puhelimella kuvaamiseen sovellettavaksi. Ja varmaan olisi pitänyt sanoa vielä, että kuvaaminen ei ole niin paljon välineestä kuin kuvaajasta kiinni :). Kameraa ei tietenkään opi käyttämään kuin kokeilemalla. Mäkin oon ensimmäiset viis vuotta järjestelmäkameran omistajana kuvannut puoliautomaatilla – vasta blogin perustettua rupesin pikkuhiljaa perehtymään säätöihin. Ja kun kuvaa automaatilla niin silloin se on melkein ihan sama onko kädessä puhelin vai kamera. Varsinkin sun kaltaiset valoisat kuvat onnistuu hyvin laadukkaalla puhelimen kameralla. Vasta tummia kuvia kuvatessa on esimerkiksi raw-muodosta tosi paljon iloa.

Vastaa
anna 21.07.2017 - 10:30

Ihana postaus! Ruokakuvaaminen on alkanut kiinnostaa – tai ainahan se on kiinnostanut, mutta nyt on tullut vähän enemmän panostettua asetteluun ja rajaamisen ajattelemiseen. Tämän viivakuvion pidänkin nyt mielessä tulevaisuudessa! 🙂 Välillä sommittelu osuu nappiin ja välillä sitä ei tiedä, miksi joku kuva vaan ei toimi.. Ehkä joku tuhannesta kuvasta aina onnistuukin, mutta niin kauan kun tarkoitus on syödä heti se kuvattu ruoka niin ei viitsi kovin kauaa kuvata! 😀

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 21.07.2017 - 11:15

Kiitos 🙂 Se on just toi, että nälässä kuvaaminen on rankkaa, eikä jaksaisi kauaa keskittyä puuhaan. Nykyään sommittelu ja muu tulee niin automaattisesti, että pääsen hyvin syömään lämmintä ruokaa. Mutta sitähän se on, harjoittelua ja loputonta harjoittelua, mutta jokainen varmasti oppii :).

Vastaa
Satu, hyvää ruokaa-blogi 21.07.2017 - 21:16

Lightroom juttuja odottelen innolla 😉 ja muutenkin kuvankäsittelyvinkkejä saa antaa. Olen nyt päättänyt kesän aikana ostaa uuden tietokoneen, nykyinen on 10 vuotta vanha. Ei saa näin vanhaan ladattua mitään muuta kun tuon yhden ilmaisohjelman Pääsisi sitten opiskelemaan paremmin tuota kuvankäsittelyä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.07.2017 - 18:30

Oho, siis sulla ei edes ole ollut Lightroomia! Vau, pääset ihan uuteen maailmaan 🙂

Vastaa
Lotta 15.07.2019 - 17:43

Moi Saara!

Millä objektiivillä kuvaat ruokia?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.07.2019 - 10:05

Moi! Ruokakuvaukseen mulla on Nikonin 50mm 1,8 ja Sigm Art 105 macro 2,8 :).

Vastaa

Jätä kommentti