Koti Aasialaista Vietnamlainen Banh mi tofukulho (V, GF)

Vietnamlainen Banh mi tofukulho (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Nyt tää tofu- ja kulhoinnostus alkaa jo lähteä vähän käsistä. On jo japanilaista teriyakitofukulhoa ja lakritsa-suklaa-tofumoussekulhoa! Sen lisäksi on ollut tofupitsaa ja tofuraakakakkua. Huhhuh, enhän mä oon eläessäni syönyt yhteensä näin paljoa tofua. Mutta kun tofulle kerran antoi mahdollisuuden, niin se onnistuikin hurmaamaan täysin. Se vain pitää osata maustaa. Vaikka toisaalta kylmäsavutofu on niin hyvää, että popsin sitä sellaisenaan paketista.

Tämä resepti oli nyt kuitenkin vielä ihan pakko lisätä. Tämän jälkeen lupaan pitää vähän tofutaukoa :).

Banh mi tofukulho

Banh mi tarkoittaa oikeastaan vietnamlaista kadulta ostettavaa täytettyä patonkia. Patonkia, joka on oikeasti rapeakuorista. Rapeaa kuin ranskalaisessa boulangerissa (leipomossa). Eikä yhteys ole sattumaa, vaan patonki on parasta antia Vietnamille Ranskan siirtomaa-ajoista. Banh mi tuntui olevan myös se ainoa ruoka, jolla tällainen länsimaalainen tyttö pystyi elämään Vietnamin syrjäseuduilla. Porsaan korvat, kanan varpaat ja koiranliha kun eivät houkutelleet.

Alkuperäisestä vietnamlaisesta banh mistä löytyy maksapateeta, majoneesia, pikkelöityjä vihanneksia, chiliä ja useimmiten epämääräisiä lihanpalasia. Joskus, jos hyvä tuuri sattuu, niin lihanpalaset on korvattu kananmunalla tai tofulla. Trendikäs fuusioruoka taas kutsuu banh miksi kaikenlaista, josta näitä makuyhdistelmiä löytyy.

Banh mi tofukulho

Tämäkin tofukulho ratsastelee banh mi – nimeä hyväksikäyttäen, koska siitä löytyy kaikki vege banh mi-patongista tutut ja niin koukuttavat maut. Patonki on korvattu riisinuudeleilla ja rapeutta ovat patongin sijasta tuomassa maapähkinät.

Teriyakitofukulhon kohdalla puhuinkin jo kulhoruoan balanssin tärkeydestä. Niin makuprofiili että tekstuurit pitää olla mietitty. Tästäkin kulhosta tuli oikea sukses, joka päätyy jatkossa parhaiden helppojen, nopeiden ja ravitsevien arkiruokien listalle.

Jotta annos pysyy vegaanisena, niin majoneesin valmistin jälleen tofusta! Tofumajoneesi on niin helppoa valmistaa!


Vietnamlainen Banh mi tofukulho

Banh mi tofukulho

4:lle

Tarvitset

Hoisin-tofuun

300g kylmäsavutofua (Jalotofulta löytyy)
seesamöljyä
3 rkl hoisin-kastiketta
3 tl raastettua inkivääriä
ripaus suolaa

Riisinuudeliin

200g riisinuudelia
2 rkl soijakastiketta
! tl sokeria
1 rkl limen mehua

Pikkelöityihin vihanneksiin

2 porkkanaa
½-1 kurkku
1 dl riisiviinietikkaa
2 rkl (30 ml) vettä
2 rkl sokeria
½ tl suolaa

Shriracha-majoneesiin

1 dl (n. 100g) silkinsileää/pehmeää tofua
½ dl rypsiöljyä
1 tl sinappia
½ tl suolaa
3 rkl shriracha-chilikastiketta (tai maun mukaan lisää)

Lisäksi

maapähkinöitä (tai suolapähkinöitä)
tuoretta minttua, thaibasilikaa ja korianteria (tai valitse mieleisesi)

Valmistusohjeet

  1. Valmista ensin pikkelöidyt vihannekset. Kiehauta kattilassa riisiviinietikka, vesi, sokeri ja suola, kunnes sokeri on sulanut. Nosta sivuun jäähtymään. Suikaloi kurkku esimerkiksi juustohöylällä. Kuori ja suikaloi porkkana (joko julienneleikkurilla tai leikkaa veitsellä ohuiksi tulitikkumaisiksi paloiksi). Lisää vihannekset pikkelöintiliemeen ja jätä maustumaan muiden valmistelujen ajaksi. Voit valmistaa nämä jo vaikka edellisenäkin päivänä.
  2. Leikkaa tofu kuutioiksi. Painele palasia kahden talouspaperin välissä kuiviksi. Jätä palaset kahden talouspaperipalan väliin kuivumaan ja lisää päälle vielä paino, jotta tofusta irtoaa mahdollisimman paljon nestettä.
  3. Kypsennä riisinuudelit pakkauksen ohjeiden mukaan. Kaada ylimääräinen vesi pois ja lisää loput mausteet riisinuudelin joukkoon.
  4. Valmista majoneesi: Mittaa kaikki ainekset kulhoon, öljy viimeisenä, ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
  5. Kypsennä tofu: Kuumenna paistinpannu. Lisää tofupalat kuumalle pannulle ja anna ruskistua hiukan. Lisää sitten seesamöljyä ja ruskista lisää. Älä sekoittele tofuja liikaa. Lisää lopuksi raastettu inkivääri ja hoisinkastike ja kääntele tofupalasia, niin että ne saavat kauttaaltaan hoisin-inkivääriglaseerauksen.
  6. Kokoa kulho. Nostele riisinuudelia pohjalle. Lisää päälle loput aineksista. Koristele tuoreilla yrteillä ja maapähkinöillä.

Jäikö nälkä?

11 kommentit

Heli 30.10.2016 - 20:01

Niin loistava tofuresepti jälleen kerran! Täällä meni tofu juuri äsken marinadiin ja siitä valmistuu kulhoruokaa huomenna. Tofukausi jäi päälle ja mikäs siinä – siitä saa aivan valtavan hyviä ruokia kun hyvin maustaa!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 1.11.2016 - 14:02

No niinpä! Tofusta on tullut todellakin varteenotettava vaihtoehto kasvisruokiin 🙂

Vastaa
Maija 2.11.2016 - 22:04

Moi! Käytinköhän vääränlaista tofua vai olinkihan liian hätäinen kääntelijä pannulla, kun sain lopputulokseksi kuutioiden sijaan lähinnä mössöä?

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 2.11.2016 - 23:04

No voi harmi! Miten ihmeessä niin pääsi käymään 🙁 Tofuissa on tietysti eroa, mutta kyllä jos sen on antanut kuivua (ja painellut kuivaksi) ja paistanut kuivalla pannulla aluksi, niin en tiedä enää, miten voisi epäonnistua :/ Itse annan niiden tofukuutioiden rauhassa ruskistua ja sitten kääntelen, ainakaan en aktiivisesti niitä koko ajan sekoittele :).

Vastaa
Saara 7.02.2018 - 22:02

Tätäkin olen tehnyt ja oli todella hyvää. Olisi pitänyt kommentoida useammin, mutta saat nyt kokonaisen kiitosryöpyn kerralla. Aivan ihania reseptejä ja tarpeeksi helppoja valmistaa!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 8.02.2018 - 15:46

Eikö asiat ole tehokkainta hoitaa kerralla? 😉 Tosi kiva saada tällainen ryöppy mukavia kommentteja :).

Vastaa
Reetta 11.02.2018 - 18:16

Tässä kommentissa kerron vain, että syyskuun 2017 jälkeen tämä on ollut ehdoton lempi- ja lohturuokamme. 🙂 Tällä on käännytetty monta vannoutunutta vetisen tofun vihaajaa mm. se lihansyöjäpuoliskoni.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 12.02.2018 - 19:21

Vau! :)) kiitos, onpa hauska kuulla, että tämä on siitä asti jäänyt teille käyttöön :).

Vastaa
Hansu 22.08.2020 - 10:47

boulanger= leipuri (siis se tyyppi joka leipoo)
boulangerie= leipomo
Mutta kivan oloinen resepti jota aion kokeilla.

Vastaa
Hansu 28.08.2020 - 14:00

Noni. Nyt on kokeiltu, ja tuli todella hyvää. Etenkin tofusta tuli herkkujen herkku. Myönnän, että kaikkien makeiden ainesten vuoksi olin hyvin skeptinen, mutta minttu, porkkana ja kurkku nostavat annoksen raikkaaksi. Vähän tuli sooloiltua, käytin sobanuudeleita ja valmista sushietikkaa, koska niitä oli, mutta hyvin sopivat. Kiitos reseptistä, joka oli lisäksi hyvin helppo toteuttaa.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.08.2020 - 23:14

Voi kiitos :). Ja mahavaa, että tykkäsit epäilyistä huolimatta :).

Vastaa

Jätä kommentti