Koti Gluteeniton Rapeat soijapapuhiutalesipsit (V, GF)

Rapeat soijapapuhiutalesipsit (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Nämä rapeat ja mausteiset, superterveelliset soijapapuhiutalesipsit vievät kielen mennessään! Ne ovat niin nopeita, helppoja ja herkullisia!

Kesän alussa, eli jo kohta pari kuukautta sitten, kohta jo täysin vegaaniksi kääntynyt äitini toi minulle kaupasta soijapapuhiutaleita. Olivat kuulemma näyttäneet niin jännittäviltä. Muroilta ne minun silmiini lähinnä näyttivät. Ja minun vielä sitten oletettiin loihtivan jotakin hyvää niistä. Kaapissa ne olivat ja pysyivät. Joka kerta kaapin avatessa ne muistuttivat minua siitä, että hei sinähän se reseptinkeksijä olet, mikset näistä mitään keksi.

Totta kai niitä voisi käyttää kuten mitä tahansa papuja tai siemeniä. Sekoittaa kastikkeen joukkoon, syödä sellaisenaan tai vaikkapa sitten pistää aamiaisjugurtin joukkoon. Tuntui vain kovin epäinnovatiiviseltä valmistaa soijapapuhiutalekastiketta. Miksi kastikkeessa pitäisi käyttää juuri soijapapuhiutaleita, kun tarjolla on tutut vanhat linssit ja pavut. Halusin keksiä jotain, missä soijapapuhiutale pääsee loistamaan itsessään. Jotain, mitä ei voisi heti korvata vanhoilla vaihtoehdoilla.

soijapapuhiutaleet suoraan paketista

soijapapuhiutaleet suoraan paketista

Pikkuhiljaa kaappia avatessani soijapapuhiutalepaketti oli jo päätynyt kaapinkoristeeksi, osaksi sitä, ja tuskin edes huomasin sen olemassaoloa. Sitten se päivä koitti. Olin valmistamassa uunissa paahdettuja rapeita kikherneitä, kun nälkäinen poikaystävä kurkkasi olan ylitse: ”Eihän tuo määrä riitä mihinkään!”. Tuli kiire keksiä lisää syötävää. Katseeni kohtasi tuon soijapapuhiutalepussin. Päätin kaataa pussista hiutaleita kikherneiden lisäksi uuniin paahtumaan.

Aivan hetkessä ne tulivatkin uunista valmiina kullanruskeina ja rapeina. Ei vain kuin ripaus suolaa ja maustetta päälle ja tämä vegaaniherkku jäi vakiokäyttöön!


Rapeat soijapapuhiutalesipsit

soijapapuhiutalesipsit

Tarvitset

Haluamasi määrän soijapapuhiutaleita
hieman haluamaasi öljyä (esim. 1 rkl / 1 dl soijapapuhiutaleita)
ripaus suolaa
haluamiasi mausteita (esim. ½ tl paprikajauhetta + ½ tl juustokuminaa + ½ tl korianterijauhetta + ½ tl valkosipulijauhetta TAI tee kuten minä nyt ja kaada mausteseos suoraan valmiista tacomaustepussista)

 

Ohjeet

  1. Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
  2. Lisää soijapapuhiutaleet uunipellille.
  3. Lisää öljy ja sekoita se joukkoon.
  4. Levitä soijapapuhiutaleet tasaiseksi matoksi, jotta ne eivät olisi kamalasti päällekkäin.
  5. Paahda uunissa n. 5 minuuttia tai kunnes saavuttavat haluamasi paistoasteen.
  6. Lisää lopuksi mausteet ja suola. Sekoita. Nauti!

Mausteet lisätään vasta lopuksi, jotta ne eivät kitkeröidy uunissa.

Jäikö nälkä?

4 kommentit

R0Z & R2 31.07.2016 - 17:33

Arttu approves

Vastaa
Viimeistä Murua Myöten 1.08.2016 - 11:52

Haha mahtavaa! ai että ehti syödä kaikki ennen kuin muut ehti maistaa 🙂

Vastaa
Victoria 17.09.2016 - 20:31

Hei, olisi kiva jos kehittäisit ramekiini (annosvuoka) ruoat. Tykkän annosvuoka -trendistä. Se antaa mahdollisuuden kontroloida annokset, kaunis tarjottava ja ruoka kypsyy nopeasti pienessä annosvuoassa. Le Creuset on kehittänyt pikkuja cocotteja (mini pots). Ne ovat kivoja. Mutta mitä niisä voi valmistaa tai tarjota.? Reseptejä on tosi vähän. Kiitos! Ja odotamme uudet moderni reseptit! ❤️

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 18.09.2016 - 08:14

Hei! Kiitos ideasta ja vinkistä 🙂 Tämä kyllä kuulostaa hauskalta, ideoita tuli jo monta mieleen!

Vastaa

Jätä kommentti