Koti Aasialaista Taivaallinen libanonilainen pähkinä-linssi-riisi eli Hashew (V, GF)

Taivaallinen libanonilainen pähkinä-linssi-riisi eli Hashew (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

JOULUKALENTERI – LUUKKU 18

Tekisi mieli laulaa pieni oodi tälle annokselle heti näiden riemun kiljahdusten perään. En osaa edes sanojen välityksellä, saatikka kuvien välityksellä kertoa, kuinka herkullista tämä yksinkertainen libanonilainen paistettu riisi onkaan. Se on täydellistä just nyt, joulun aikaan. Tiedän, että kaikki eivät välitä joulumausteista suolaisessa ruoassa, mutta ne itseni kaltaiset kardemumman ja kanelin fanittajat löytävät itsensä vielä nuolemasta lautasen puhtaaksi. Ja jos et tiedä, pidätkö jouluisista mausta suolaisessa ruoassa, niin tässä on ateria, jonka kohdalla niille kannattaa antaa mahdollisuus.

Tämä pienen sekamelskankin näköinen annos syntyi taas pienessä kaappien kuivaruokakaiveluprojektissa. Pikkukeittiöni kun on uhkaavasti laajenemassa ”olohuoneen” (jos nyt yksiössä huoneita on) puolelle. Sitä kun tahtoo aina kokeilla kaikenlaista uutta, ja sitten ne edellisetkin pussit jäävät kaappiin lymyilemään ja odottamaan mahtavaa käyttötarkoitustaan. Arvokkaampien pussukoiden kohdalla taas tuntuu tuhlaukselta käyttää ne ihan vaan mun ja Markuksen normaaliin ruokaan, että parempi odottaa sitä suuren suurta inspiraatiota tai sitten niitä erityisiä vieraita. Arvokkaatkaan pähkinät eivät kuitenkaan kaapissa oleilemalla parane, ja täytyy sanoa, että onneksi raaskin ne tähän paistokseen käyttää.

Libanonilaista paistettua riisiruokaa kutsutaan libanonilaisittain Hashewksi. Tässä ruoassa on jotain todella lohduttavaa ja lämpöistä. Kenties juurikin kanelin ja kardemumman vuoksi, jotka tuovat mieleen lämpöisiä ajatuksia lapsuudesta ja joulun ajasta. Ruoka on vieläpä ihan luonnostaan vegaanista eli kyllä tiedän, mitä sitten tammikuun vegaanihaasteen aikaan meillä tullaan kokkailemaan! Ei tee lainkaan tiukkaa tuo vegaanihaaste, ja itse asiassa nyt taidankin jo kovasti odotella sitä :).

Tästä annoksesta tuli yllättäen suuren suuri ja olin jo aluksi pienen ahdistuksen partaalla, että nyt syntyi kyllä oikea sukupadallinen ruokaa, jaksetaanko me syödä tämä kaikki? Valitettavasti siinä vaan kuitenkin kävi niin, ettei tätä ruokaa riittänytkään enää seuraavaksi päiväksi. Ruoka on jo itsessään niin maukasta, ettei tarvitse erillistä kastiketta.

Maukkaita ja lämpöisiä libanonilaisia kokkauksia ♡.


Libanonilainen pähkinä-linssi-riisi / Hashew

4:lle

Tarvitset

1 dl basmatiriisiä
1,5 dl kuivia beluga- tai puy-linssejä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 isoa tai 3 keskikokoista porkkanaa
2 rkl rypsiöljyä
1 dl kuorimattomia manteleita
3/4 dl pinjansiemeniä
1 dl rusinoita
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl neilikkaa
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

½ granaattiomenan siemenet
tuoretta persiljaa tai korianteria

Valmistusohjeet

  1. Keitä linssit kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan; noin 25 minuuttia.
  2. Keitä riisi kypsäksi kevyesti suolatussa vedessä.
  3. Pilko sipuli ohuiksi renkaiksi. Kuori ja pilko valkosipuli hienoksi.
  4. Kuori ja raasta porkkanat raastimen isoimmalla terällä.
  5. Lisää suurelle paistinpannulle öljy ja sipulit. Kuullota noin 5 minuuttia matalalla lämmöllä. Lisää porkkanat ja jätä taas hautumaan miedolla lämmöllä, kunnes porkkanat ovat kypsiä.
  6. Lisää sitten pannulle keitetty riisi ja linssit sekä mausteet ja rusinat.
  7. Paahda pinjansiemeniä ja manteleita erillisellä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes saavat hieman ruskeaa väriä ja lisää ne sitten muun seoksen joukkoon.
  8. Lisää tarjoiluvaiheessa granaattiomenansiemenet ja tuore persilja tai korianteri.

 

Vinkki: Oiva ateria käyttää ne ylijääneet keitetyt riisit

Jäikö nälkä?

12 kommentit

Hanna / Hannan soppa 18.12.2016 - 10:12

Kuulostaa ihanalta – rakastan noita joulumausteita niin suolaisessa kuin makeassakin ruoassa. Tätä pitää testata!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 18.12.2016 - 10:18

Jes, kiitos! Toinenkin joulumausteiden ylin ystävä <3 Tätä, jos jotain resepteistäni, kannattaa tehdä 🙂

Vastaa
Ape 27.05.2021 - 12:30

Yritin etsiä hashew-haulla libanonilaista ruokaa, en löytänyt, ainoastaan HASWEH löytyi…
Olen tehnyt tätä korvaten riisin KAURA ATERIAJYVILLÄ, (riisihän ei ole kovin terveellistä, koska kerää maaperästä raskasmetalleja, eikä ravintorikasta) ja saanut älyttömän hyvää ja terveellistä ruokaa. Kiitos ohjeesta!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.05.2021 - 19:55

Kaura-ateriajyvät onkin todella hyvä idea jatkossa paistetun riisin sijaan :).

Vastaa
Siiri / Pilkettä-blogi 18.12.2016 - 18:52

Nam, kuulostaa ihanan mausteiselta 🙂

Vastaa
Suusta suuhun Alisa 21.12.2016 - 11:35

Ihanat mausteet, kaikki suosikkini! Hyvää joulua!

Vastaa
Lotta 21.12.2016 - 15:04

Munkin pitää testata tätä, näkisin tämän hyvänä tammikuuruokana! Oikein ihanaa joulua! ^_^

Vastaa
minni / kokeileva keittiöni 23.12.2016 - 21:00

Mä rakastan kanelia ruoassa, myös suolaisessa. Kardemummaa vähemmän käyttänyt, mutta mä luulen, että tää voisi olla hyvä herkku joulukinkkujen jälkeen.

Vastaa
Sari Atula 15.02.2017 - 21:49

Mistä saa beluga- tai puylinssejä?

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 16.02.2017 - 08:11

Ihan ainakin mun ässästä saa belugalinssejä sieltä kuivien herneiden ja kikherneiden hyllystä 🙂 puy-linssejä ei löydä niin helposti.

Vastaa
Glotter-Bäckerin 15.03.2017 - 10:42

Oli hyvää! Käytin liotettuja Azuki-papuja kun niitä sattui olemaan. Ihanan mausteista, vaikka unohdin valkosipulin!
Jos jotakuta arveluttaa kanelin käyttö suolaisessa ruuassa niin kannattaa kokeilla Ceylon-kanelia, sillä on erilainen, pehmeä maku, ei pelkoa korvapuustieffektistä 😉

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 15.03.2017 - 12:10

Hei kiva kuulla! 🙂 Itsekin olen ihan vasta näinä päivinä tutustunut ceylonin kaneliin, joka myös on siitä tietysti hyvä, ettei sisällä cassia-kanelin kumariinia vastaavina pitoisuuksina.

Vastaa

Jätä kommentti